tiistai 25. kesäkuuta 2013
Ajellaan vielä järvelle
Täällä laitellaan tulevia rippijuhlia valmiiksi.
Syödään jäätelöä ja uusia perunoita.
Nautitaan helteestä.
Tänään ajellaan vielä järvelle, pitää päästä veteen.
Kuvan otti tytär juhannuksena, kiitos.
Muistathan osallistua arvontaan!
I have a lottery in my 333. post.
Leave a comment there and you are in!
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Perhostiet
Meillä oli hiekkatiet, niittytiet, kesätiet.
Oli aurinko, välillä sade ja koko ajan perhoset ympärillä.
Villiä kirmailua, hetken pysähdyksiä, herkkää kauneutta.
Tytöstäkin tuli kuin perhonen.
Perhostiet, niitä pitkin me kuljimme.
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Ihana helle
Hei keskeltä kesää!
Ollaan oltu järvessä, niittykukkien seassa, tynnyrisaunassa.
Samalla kun joku hiihteli taivaalla,
ihana helle jätti muiston polttavana olkapäihin.
Nyt sataa. Hiljaa viivasuorana.
Hei hei!
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
333!
On hyvä, että ihmistä välillä nahistaa.
Sen jälkeen alkaa nimittäin useimmiten tapahtua.
Täällä on nyt maanantaisen nahistuksen jälkimainingeissa
käyty lenkillä, siivottu ja hinkattu,
saatu ilahduttava varmuus tulevan vuoden työkuvioista,
virkattu, luettu ja sovittu tärkeä tapaaminenkin.
Lisäksi huomenna saadaan poika kotiin rippileiriltä
(hyvin menee ja viihdyn ja kivaa on,
en ehdi soitella, ei täällä mettässä ole kenttääkään)
ja heti sen jälkeen kurvataan maalle jussin viettoon.
Aurinkokin on palannut, näyttää helteeltä
ja rippijuhlajärjestelyt ovat ihan hyvässä ojennuksessa.
Eilen sain vielä ilon ja kunnian
kuvata ihanaa, suloista vaaleanpunaista 1-vuotiasta!
Ja kappas, huomasin juuri, että tämä on sivukujien 333. posti!
Se on kuulkaas juhlan paikka!
Pistetään arvonta pystyyn, kolme onnekasta palkitaan
ja ainakin päävoitto on itsetehty.
Katsotaan, mitä pientä syntyy...
Elikkäs laitapa kommentti tähän postiin, niin olet mukana!
Aikaa olkoon lomani loppuun asti eli sunnuntaihin 30.6.
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Festivaaliväsymys
No eikös vaan näytäkin jo peitolta?
Edistys on huomattava siitä, mikä oli alkutilanne.
Ja tuon kuvan jälkeenkin tilkkuja on syntynyt monta lisää.
Että ei ihan toivoton, eihän?
Ollaan viikonloppuna nautittu Rakkaudesta ja Tahroja paperilla.
Kyllä saatiin laatua koko rahan edestä
ja sääkin oli kohdillaan juuri lauantaina Saaristo Openissa.
Ismo Alanko on vaatimattomasti sanottuna huippu!
Täällä on nyt festivaaliväsymys päällä.
Pitäisi. Kaikenlaista.
Mutta nahistaa ja nukuttaakin.
Taidan mennä takaisin sohvan pohjalle
lukemaan Kilpikonnien hidasta valssia.
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Kaikki vapaus
Hämärässä, varhaisessa aamussa.
Vaikea antaa unelle tunteja,
kun on tämä kaikki vapaus minulle tässä.
Illalla pitkällä lenkillä lämpimässä sateessa.
Sauna. Tilkka punaviiniä parvekkeella.
Sade jatkui.
Ja jatkuu yhä.
Mitenkään sekään ei voi haitata.
Kaunis tämä hämäryys, hiljaisuus,
koko päivä vasta edessä.
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Hiukan ennen
Järvellä tyyneys hiukan ennen ukkosta ja villiä sadetta.
***
Ajatukset, ne seilaavat hiljaa ulapalla.
Rannattomina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)