torstai 18. lokakuuta 2012

Sadetta

Ollaan enimmäkseen katseltu ikkunasta sadetta.
Hämärän kiehtova kauneus, pelloilla syvä syysrauha.

Ollaan juostu hiljaista hiekkatietä pitkin,
saunottu puusaunan rauhallisessa hehkussa.

Alan saada otteen lomaolosta, 
huomata hetket, kuulla hiljaisimmatkin sateen sävelet.
                                    

















 

maanantai 15. lokakuuta 2012

Hämäränhyssyhei






Täällä hiljainen päivä.
Harmaata, märkääkin.
Pysyttelen paikallani.





 

 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pikavuoro





















Loma. Kokonainen viikko. Ja vielä edessä.
Pikavuoro vapauteen! 



























tiistai 9. lokakuuta 2012

Talvitaivas




















Tytär odottaa pimeitä kello kahdeksan kouluaamuja.
Niissä on oikeaa tunnelmaa, sanoo hän. 
Minä muistan Nicke Lignellin sanoneen radiossa,
että asenne on iso instrumentti.
Juon laihaa kahvia, väsyn jokaisesta ajatuksesta
ja ihmettelen, minne oma instrumenttini on kadonnut.

Tänä iltana hämärän aikaan taivas näytti jo talvelta.
Kaunis se oli, mutta kaukainen, vaikka on jo pian täällä.

Minä odotan lomaa. 
Sitä ennen etsin kuitenkin sen instrumenttini,
vaikka se onkin kutistunut olemattomaksi.
Taidan tarvita otsalampun ja valomiekan avuksi.







 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Silloinkin























Oli päivä, jossa asui yhdessä syysaurinko ja viileä tuuli,
ystävän varma nauru ja pitkät, ajattomat keskustelut.
Oli katukivet, seikkailevat askeleet ja ajatuksissa zen.

Oltiin kuin ennen vanhaan, 
tässä hetkessä juuri nyt,
ihan niinkuin silloinkin.










 

 



keskiviikko 3. lokakuuta 2012

On ja pysyy


























Toukokuussa siellä oli toisenlainen tunnelma.
Vuodenajoissa on niin omat voimansa,
pakahduttava, raikas kevät oli silloin
ja nyt, nyt tämä syksy, vahva ja syvä.

Penkki oli yhä paikallaan.
Hyvä, sillä tarvitsen asioita, jotka on ja pysyy,
vaikka tunnelmat ja värit vaihtuvatkin.

Nyt puskassa oli jalat. Siellä oli joku muukin kameran kanssa.



Huomasin, että tämä on 200. posti!
Ohhoh, tekisi mieli laittaa juhlat pystyyn!

Tämä oma sivukujanikin taitaa olla ja pysyä. 















 

tiistai 2. lokakuuta 2012

Hiljainen maa





















Piti käydä veden rajassa, tuulensuunnassa.
Piti kuulla linnut ja hiljainen maa askelten alla.
Piti katsoa tarkasti ja samalla haaveksien,
olla varma horisontista ja pilvien liikkeestä.


Piti käydä, jotta voi taas hengittää,
jotta tietää mikä on oikea maailma,
tässä kaiken ympärillä.