perjantai 3. helmikuuta 2017

Kääriydyn usvaan, kuulumattomiin






























Järjetön väsymys tästä viikosta. 
Liikaa ja liian vähän yhtä aikaa. 
Liian vähän kaikkea sitä mitä ihminen oikeasti tarvitsisi jaksaakseen, 
ihan liikaa sitten sitä mikä vie kaiken hyvän energian mennessään.

Koitan elpyä ajatellen valoisaa ja hyvää. Kääriydyn pehmeään, kääriydyn usvaan, 
kuulumattomiin ja nukahdan kirjan sivujen väleihin sanomatta itse sanaakaan. 
Tarvitsematta sanoa.

Olen aloittanut
 
Kun tuulenpuuska tarttuu sopivasti ihmiseen, 
hän saattaa seuraavassa hetkessä löytää itsensä aivan toisaalta...

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat 

ja tämä riittää näihin vapaapäiviin, uskon, että elpymiseenkin. 






12 kommenttia: