sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Keveiden ajatusten omakuva







On aikoja ja hetkiä, jolloin ajatuksissa on muutakin kuin kevyttä (viittaus edelliseen postiin). Sitähän tämä elämä on; kevyttä - raskasta - kevyttä - raskasta... sekä moninaisia välitiloja kevyen ja raskaan välillä. Siellä sitten vaan mennään mukana, laidasta laitaan, tunteesta tunteeseen, toisinaan paremmin selviytyen ja toisinaan iskeytyen päin seinää. Helppoa ei kai kuulukaan olla. Jostakin luin, että silloin, kun matkalla on myös vaikeuksia, silloin vasta onkin oikealla tiellä.


Kun kävin kuvaamassa tuon edellisen Kaksi teosta -kuvan, ajattelin, että haluan samalla ottaa itsestäni keveiden ajatusten omakuvan. Sellaisen, joka olisi valoksi joihinkin pimeisiin hetkiin, uskoksi heikoille jäille ja iloksi itselleni, omalle katseelle itseäni kohden. Sillä ajattelen niin, että vaikka ajatuksissa olisikin synkkää, voi synkkyyksiä valaista tietoisen tarkoituksellisesti. Uskon vahvasti siihen, että omakuva on erinomainen valaisun väline sekä valon lähde. 


Uusi vuosi. 
Palaan jälleen totuuksiin. 
Niillä mennään taas, samaa mantraa on hoettava 
ja haaveet, oi haaveet, ne toteutukoot!


Valoa!     






16 kommenttia:

  1. Ihana, valoisa omakuva - jotenkin niin symbolinen ja keveitä ajatuksia kuvaava <3
    Valoisia ja onnellisia hetkiä sinulle tähän alkaneeseen vuoteen, Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis :) Hämmentävää itselleni on se, että synkkyyksien keskellä voi totisesti luoda itse valoa itselleen. Todella tärkeä konkreettinen huomio tähän tulevaan vuoteen, minulle.

      Kiitos paljon, sinulle myös, kaunista valoa!

      Poista
  2. Oi sua ihanaista, upea, voimauttava omakuva!

    Toivon alkaneeseen vuoteesi onnenhelinää, inspiraatiota, iloa, valoa, haaveiden toteutumista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah! :) Mieletön oli tuo valo, ja se, etä sai olla sen ympäröimänä.

      Kiitos, kaikkea ihanaa :) Sinulle kaunista valoa vuoteesi!

      Poista
  3. upea kuva! Valoa ja iloa alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! :) Ja sinulle myös, kaunista valoa!

      Poista
  4. 'synkkyyksiäkin voi valaista tietoisen tarkoituksellisesti'
    Tuo pitää kirjoittaa ylös pahan päivän varalle. Täytynee tehdä päiväkirjaan Valon sivu.
    Sinä olet antanut kuluneiden vuosien aikana niin usein hyviä ajatuksia mietittäväksi!
    Valoa ja innostumisen hetkiä alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Voi mikä ihana ajatus, Valon sivu! Minäkin haluan! Voi ihana sinä, kiitos sinulle aina niin kannustavasta palautteesta!

      Innostuminen on tosi tärkeää, kiitos siitä. Kaunista valoa sinun vuoteesi!

      Poista
  5. Nämä ovat onnelliset kuvat,valon kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam- Matilda :) Valo ja onni samassa, hyvä niin! Kaunista valoa sinun vuoteesi!

      Poista
  6. Voi ihana noita kuvia! Arvokkaat otokset. Sinä kuljet (kuljetat) valoa, säteilet valoa ja otat vastaan valoa. Ja niin osuvasti kumpuileva horisontti, taipuva (vaan ei taittunut) heinä, kivikko, jossa pysyt pystyssä ja ylität, talven koleus ja lämpö läsnä, kuitenkin. <3

    Minä olen omissa ääripäästä toiseen yhä kiivaammin läikkyvissä oloissani huomannut, että minun kannattaa keskittyä tekemiseen. Yhteen vaikka kuinka pieneen asiaan kerrallaan, jos vain onnistuu, oikein kunnolla. Tietoiseksi läsnäoloksikin sitä kai sanotaan. Se antaa taukoa ajatus- ja tunnepyörityksiin, on kuin saisi lomailla itsestään. Välillä tunnen syyllisyyttä siitä, että olen näin hyväosainen, että voi pyykätä loputtomiiin tätä minuuttani. Eihän se lopulta totuus ole. Mutta kasvua, kasvua se tämäkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos paljon :) Arvokkaat, kiitos tuosta, niin ajattelen, tosi tärkeät, voimaksi, vastaiskuksi... Kauniisti luonnehdit, ihana! Jälkeenpäin tuli tosi iso onnentunne siitä, että sain olla tuolla valon sylissä vahvistumassa.

      Samankaltaista huomiota täällä olen tehnyt, tekeminen ja keskittyminen ovat tärkeitä asioita. Loma itsestä ja ajatuspyörteistä on välttämätöntä toisinaan. Joskus taas tekeminen saa ajatukset ojennukseen, sekin on hyvä. Niin, kasvamassa täällä varmaankin ollaan, ja ajattelen myös kiitollisena sitä, että on myös oma halu ja tarve siihen. Onnekasta, ja ymmärrän myös syyllisyys-näkökulmasi hyvin.

      Olen tässä viime viikkoina raastavien hankaluuksien keskellä oivaltanut sen, miten tärkeää on pitää omista periaatteista kiinni, luottaa niihin, uskoa niihin ja sanoa ne vahvasti ja varmasti ääneen, vaikka lopulta osaakin sitten myös joustaa niistä omien arvojen puitteissa ja kokonaistilanteet huomioiden. On tullut hyvin luottavainen olo omaa itseä kohtaan, vahva olo, viisaskin olo.

      Poista
  7. Näillä kuvilla todistit tuon mitä sanoit, että synkkyyksiä voi valaista.
    ..ja voi valaista niin, että voittaa synkkyydet. Ihanat. Ihana sinä maanpäällinen tähtönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu :) Kiva kuulla! Todistusmateriaalia :) ihana! Voitto synkkyyksistä on huikea!

      Kaunista valoa sinulle, vuoteesi!

      Poista