torstai 12. tammikuuta 2017

Ihan kauheassa sotkussa






























Niin pimeitä päiviä, ettei vielä ole ollutkaan. Taivaalta tulee märkää moskaa, tuuli repii hiukset päästä ja ajatukset, voi sentään, ne ovat ihan kauheassa sotkussa. Ne ovat vettyneitä, pimeitä, ärsyyntyneitä, hirmuisen hermostuksissaan ja syvällä alakulolla valeltuja. Väsyneitä, tosi väsyneitä. Tympii, niitä ajatuksia ja tympii myös minua

Sellainen on ollut tämä viikko. Sellaisia on, tiedän. En ole jaksanut olla vahva, en ole ehtinyt nähdä kaunista, onhan ollut enimmäkseen pimeää. No joo, eilen näkyi mahtava kuu mustanpuhuvalla taivaalla, ohi lipuvilla pilvenhöttösillä höystettynä, olihan se mielettömän kaunis. Ja tuo joulukuusi, se on alkanut juurtua olohoneen lattiaan kiinni. Kaunis se on yhä, ja valot siinä, tiedättehän, kuin pimeyksien reunoilla. Olkoon ja juurtukoon, kohtahan se taas on, joulu. 

Ajattelin iskeä valitustiskiin jonkin pimeää hönkivän kuvan, mutta tulikin vastaan tällainen. Kokeilen siis yhä valoisia vastaiskuja mielen synkkyyksiin. Eihän mikään nopeasti tapahdu, muutos voi olla hyvinkin hidas. Mutta että synkkyyksien keskellä edes huomaa, eikö se ole jo paljon? Mulla oli myös joku virkeänoloinen ajatus tänne ajateltuna, mutta se katosi, voi voi. Huomenna ajattelin kuitenkin virkistyä ja hypätä junaan, junasta laivaan ja irtautua pieneksi hetkeksi maista. Ollaan menossa tänne.



10 kommenttia:

  1. I share your pain! <3
    Ihana risteily kuitenkin tulossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, sister :D Risteily oli irtiotto maasta, meikäläisellä meni nukkumisen puolelle, mutta juuri nyt hyvä niin.

      Poista
  2. Sylikaupalla valoa lähetän luoksesi <3
    Anna musiikin viedä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Vähän kuulin musiikkiakin onneksi, mutta enimmäkseen seilasin unten mailla :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, reissu oli mukava, vaikka musiikit jäivätkin sivuseikaksi tällä kertaa.

      Poista
  4. Hei.

    Onhan tuossa tekstissäsi valoa, positiivisuutta, huumoria ... mm.
    "Olkoon ja juurtukoon, kohtahan se taas on, joulu."
    *
    - valo näyttää pimeän ja pimeä valon -

    terveisin S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan S (irkkunen?)! Kiitos, ihanaa, että bongasit huumorin ja postiiivisuudenkin :D Itsellä se kaikki on ollut vähän hakusessa. Niin se on, toisiaan tarvitsevat, vahvasti.

      Poista
  5. Tässä päässä on ollu synkkää jo pitemmän aikaa. Mutta tämä synkistelevä joulukuusi... Muistaako se enää että pimeyksien reunoilla on valoja? Rupeaako se oikeasti kasvamaan alaspäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi synkkyyden syöverit, niille pitäisi nyt jotenkin saada annettua kyytiä, hus pois. Joulukuusesta en oikein tiedä, siinä se töröttää yhä, mahtaako koskaan päästä pois. Luulen oikeasti, että on juurtunut paikallensa.

      Poista