Ihan kauheassa sotkussa

Niin pimeitä päiviä, ettei vielä ole ollutkaan. Taivaalta tulee märkää moskaa, tuuli repii hiukset päästä ja ajatukset, voi sentään, ne ovat ihan kauheassa sotkussa. Ne ovat vettyneitä, pimeitä, ärsyyntyneitä, hirmuisen hermostuksissaan ja syvällä alakulolla valeltuja. Väsyneitä, tosi väsyneitä. Tympii, niitä ajatuksia ja tympii myös minua. 

Sellainen on ollut tämä viikko. Sellaisia on, tiedän. En ole jaksanut olla vahva, en ole ehtinyt nähdä kaunista, onhan ollut enimmäkseen pimeää. No joo, eilen näkyi mahtava kuu mustanpuhuvalla taivaalla, ohi lipuvilla pilvenhöttösillä höystettynä, olihan se mielettömän kaunis. Ja tuo joulukuusi, se on alkanut juurtua olohoneen lattiaan kiinni. Kaunis se on yhä, ja valot siinä, tiedättehän, kuin pimeyksien reunoilla. Olkoon ja juurtukoon, kohtahan se taas on, joulu. 

Ajattelin iskeä valitustiskiin jonkin pimeää hönkivän kuvan, mutta tulikin vastaan tällainen. Kokeilen siis yhä valoisia vastaiskuja mielen synkkyyksiin. Eihän mikään nopeasti tapahdu, muutos voi olla hyvinkin hidas. Mutta että synkkyyksien keskellä edes huomaa, eikö se ole jo paljon? Mulla oli myös joku virkeänoloinen ajatus tänne ajateltuna, mutta se katosi, voi voi. Huomenna ajattelin kuitenkin virkistyä ja hypätä junaan, junasta laivaan ja irtautua pieneksi hetkeksi maista. Ollaan menossa tänne.