vieraat, hiljaiset kadut taivas täynnä pääskysiä kolme päivää lomaan odottava kirjapino uusi kävelypolku, lintujen laulu siellä korttipelit perheen kesken iltatyyni juhannusruusun tuoksu ajatukset matkoista ja matkat ajatuksiin.
Ihanaa kuulla, että hyvää! Tekstisikin kuulosti siltä. Nuo unikot ovat kyllä sitkeitä, niinkuin tuossa kuvassasi: ei kasvutilaa, ei kosteutta ( paitsi sadekesänä rännin vieressä)ja kuitenkin vuosi vuodelta aina tullaan! Minulla on mökkipihassa samanlainen.
Niin on, paljon hyvää kun vaan asettuu huomaamaan. On ollut vähän liikaa kaikkea, huolta erityisesti. Siksi tämä tuntui tärkeältä nyt. Kiitos, loman vapaus tulee totiseen tarpeeseen.
Kolme päivää ei toisinaan ole juuri mitään, lomaa odotellessa ehkä vähän piinaa. Ja nyt jo vähemmän.
Minä täällä ihmettelen, kun juhannusruusut ovat jo lakastuneet melkein kaksi viikkoa ennen juhannusta. Ehkä ei pidä ottaa kaikkea niin kirjaimellisesti.
Ihanaa kuulla, että hyvää!
VastaaPoistaTekstisikin kuulosti siltä.
Nuo unikot ovat kyllä sitkeitä, niinkuin tuossa kuvassasi: ei kasvutilaa, ei kosteutta ( paitsi sadekesänä rännin vieressä)ja kuitenkin vuosi vuodelta aina tullaan!
Minulla on mökkipihassa samanlainen.
Sitäkin aina, kuten edellisessä sanoit. Ylöskirjaaminen auttaa huomaamaan.
PoistaSitkeät unikot, olosuhteista huolimatta kaunottaria!
Sussi :)
VastaaPoistaIhanuutta, kaikki tuo sanottamasi. Sai hymyn huulille.
VastaaPoistaLempeitä askelia lomaan♥
Niin on, paljon hyvää kun vaan asettuu huomaamaan. On ollut vähän liikaa kaikkea, huolta erityisesti. Siksi tämä tuntui tärkeältä nyt. Kiitos, loman vapaus tulee totiseen tarpeeseen.
PoistaAah <3
VastaaPoistaKatja, :)
PoistaKolme päivää ei toisinaan ole juuri mitään, lomaa odotellessa ehkä vähän piinaa. Ja nyt jo vähemmän.
VastaaPoistaMinä täällä ihmettelen, kun juhannusruusut ovat jo lakastuneet melkein kaksi viikkoa ennen juhannusta. Ehkä ei pidä ottaa kaikkea niin kirjaimellisesti.
Enää yksi työpäivä, perjantaina olen lomalla :) Alkoi tänään jo helpottaa.
PoistaNiin, samaa olen miettinyt, ei pidä. Nyt on luotettava lupiinien läsnäoloon juhannuksena :)
Ihana elämä! <3
VastaaPoista