lauantai 8. elokuuta 2015

Työn alle






On tullut mietiskeltyä haaveita ja unelmia, päämääriä. Sellaisia isompia (niin, mikä on "isompi"?) kuin sudenkorennon tai pääskysen lento. Sellaisia mitä haluaisi ehkä saavuttaa tai kokea, mihin kurkotella, sellaistakin, mitä haluaisi nähdä ja kohdata, missä joskus olla. On jotakin, mitä olen halunnut jo pienenä tyttönä. Luulen, tai totta puhuakseni uskon vahvasti, että sillä unelmalla on jo siivetkin. 


Kyllä minulle nuo lennotkin ovat isoja tavoitteita. Kaikki, missä onnistuu tai mitä ainakin intohimoisesti kokeilee, mihin laittaa itsensä likoon, on isoa ja tärkeää, itselle. Olen päässyt viimein kirjoittamiseen kiinni, palautellut esseitä ja kaivanut opinnäytetyöpaperit pölyn alta työn alle. Siitä on syntymässä matkakertomus, siinä katse näyttelee yhtä pääosamatkailijaa. 



Monesti tällä sisäisellä pyhiinvaelluksella koettujen asioiden vertauskuvat liittyvät ruumiin tarpeisiin, niin kuin esimerkiksi "jano". Pyhiinvaeltajan kokema jano on luonteeltaan hengellistä. Sitä ei voi sammuttaa mikään muu kuin hengellinen lähde. Toinen vertauskuva on se, että ihminen kaipaa tulla nähdyksi, saada vahvistusta, olla kaivattu. Heprean 'katsetta' merkitsevä sana ajin merkitsee myös lähdettä.


Owe Wikström
Matkalla olon mysteeri, Tie ulos vie sisään






15 kommenttia:

  1. Ajattelin tänään että jos jotakin pitää hyvänä tai toivottavana itselleen tai muille, pitää vaan mennä ja toteuttaa se asia. Näin yksinkertaista. Katkelmasta ja nimestä kuulostaa hyvältä tuo kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin se on. Ajattelin, että lisään tuohon vielä sen, että mitään ei tapahdu jollei ryhdy toimeen, mitään ei saa jos ei edes yritä. Mutta se tuli nyt tässä :) Todellakin yksinkertaista. Ja vapauttavaa!

      Kirjaa suosittelen todella lämpimästi, yksi kesäni herkuista, vielä hiukan kesken, kun säästelen, luen muuta välissä :) Monta tarraa sivuilla, monta tärkeää ajatusta tullut vastaan. Varasin muuten sen Rilken.

      Poista
    2. Sain tänään kannatusta tälle että mennä ja tehdä. Hurjaa mutta todellista. Siitä ei voi puhua "jos" tai "pitäisi" sanoja sisältävillä lauseilla ja vastaavilla...

      Siinä Rilkessä on paljon pienessä kirjassa. Tuon sinun mainitseman haluan käsiini.

      Poista
    3. Niin, jos ja pitäisi ovat aika turhia, eivät edistä yleensä ollenkaan. Antavat vain tilaisuuden olla tapahtumatta.

      Rilke on tuossa vieressäni jo. Houkutteleva, ja pieni on kiva :)

      Poista
  2. Ihana teksti <3 Tuli havahdus - minullakin on jano. Sellainen syvemmän hengellisyyden jano. Sinä olet enkeli, joka johdattelee minua oikeiden asioiden äärelle. Otsikkojesi kautta pääsen sanojen valtakuntaan - katsoppas yhtä tekstiä, joka viim huomenna varmaan ilmestyy blogiini. Lähdin lentoon Tavoittelen-sanastasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, jännittävää :) ja ihana kuulla, kiitos kun kerrot! Ja kiitos tosi paljon, ihmeellistä! Tavoittelen on oikein hyvä sana lähteä lentoon! Pehmeitä myötätuulia sulle! :)

      Poista
  3. Hej kära, jag tycker om direkt, på en gång igen!! Så glad vara här <3<3<3 kramar Lycke

    VastaaPoista
  4. Oh maybe we didn´t speak in swedish? I said I love instantly., and recognize so much of myself in your words, once again. long time since., I feel like yesterday when reading your words, looking at your pictures <3<3<3, love Lycke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lycke, so nice to see you here! I'm happy you are back, I've missed your posts! Svenska är ok också, jag tycker mycket om svenska, men jag är inte så bra med det. So, vi kan use both languages, svengelska, eller hur? :) And I think the feeling here is the same when I'm reading your words... :)

      Poista
  5. Haluaisinpa jutella kanssasi näistä, haaveista, unelmista, päämääristä. Omat unelmani sijoittuvat yhä liiaksi olla-verbiin, jotta voisivat tulla todeksi. Yritän siirtää niitä vähitellen olemisesta tekemiseen. En silti halua runnoa eteenpäin, vaan silkkihansikkain käsitellä, jotta säilyvät tuoreina ja kiinnostavina.

    Ohi oli mennyt tuo heinäkuun alun ihanainen haikusi, kiitos että johdatit jäljilleen! Pitkämielisyys, sitä minäkin tarvitsen.

    Kohtaammekohan me syksyllä? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä riittäisi puhuttavaa :) Silkkihansikkain kuulostaa kauniilta, toivon etenemistä. Täällä olisi sellainen runnomisvaihe käsillä, että olis niinkun pakko ottaa niskaote ja rykästä päämärät valmiiksi. Siitä on kauneus kaukana.

      Kiitos, haiku on aina paikallaan :)

      Toivotaan, mun pitäisi kai joissain opparipajoissa pyöriä, ehkä jotain esitellä jne. Päivämääristä ei tietoa.

      Poista
    2. Päämäärien suhteen runnominen lienee paikallaan, mutta unelmoidaan kauniisti! ;) Opparipajoissa minäkin luulisin pyöriväni - onpa ilo, jos siellä nähdään! Mulla on tämän iltapäivän ohjelmassa kalenterisulkeiset eli kohta luulen tietäväni, missä pitää olla milloinkin. Ehkä. :)

      Poista
    3. Mulla tällä hetkellä sekoittuu päämääärät ja unelmat, ovat niinkuin enemmän yhtä kuin eriä. Ei vät kaikki, mutta ne päällimmäiset.

      Mä en tiedä aikatauluista mitään, kun en edes löydä mitään lukkareita, sellaisia mihin voisin änkeytyä ja aika hiljaisita on tuolla opettajienkin suunnalla... No, pitää vain ryskätä itsenäisesti eteenpäin.

      Poista