Elämästä

Luin hurmaavan kirjan! 
Solveig von Schoultsin Pitkin vedenviivaa.
Kiitos siitä Katjalle, Vuoroveden äärelle, siellä sen kohtasin.
Viehättävä kuvaus elämästä, upposin siihen heti. 

Alkusanoissa hän kirjoittaa

"Olen vain kulkenut rantoja myöten, paikkoihin joissa en ole aikoihin ollut, ja sitten on mieleeni tullut yhtä ja toista, miksi kävi niin kuin kävi, ja miksi ihmiseksi tuleminen kestää niin kauan." 

...miksi ihmiseksi tuleminen kestää niin kauan...
Tämä soi ajatuksissani nyt kaiken aikaa. 

Luin kirjasta ehkä maailman kauneimman joulumuiston, 
joulupohdiskelun, se kosketti läheltä, hyvin syvältä. 
Sitten oli monia lauseita, ajatuksia, joihin jäin olemaan.
Tekee mieli lukea kaikki se heti uudestaan.

"Joskus minun onnistui kohottaa todellisuutta aavistuksen verran ja tehdä se näkyväksi."

"Minä en ole koskaan välittänyt äärimmäisyyksistä. Sekä kyllä että ei rajoittavat. Minä olen halunnut nähdä molempiin suuntiin ja jäänyt keskivaiheille, joka on mahdollisuuksien äiti."

"Ja silti: ei pidä antaa periksi." 

Olen hirmuisen iloinen tästä kirjasta, lukukokemuksesta,
ihan jo senkin takia, että en ole vähään aikaan kohdannut
tarpeeksi vaikuttavaa kirjaa. Olin totisesti sellaisen tarpeessa.