keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Pakkauspuuhissa
Aamukahvilla. Pakkauspuuhissa.
Peitto on edennyt kivasti sitten viime esittelyn.
Se peittää jo molemmat sääret. Tilkunliitospuuhissa tulee hiki.
Huomaan vaan, että kesän vaihtuessa heinäkuulle
alan jo kaivata toisia sävyjä. Tummempia, murrettuja.
Saa nähdä koska peiton alku säilötään odottamaan ensi kesää.
Matkaan lähtiessä yksi tärkeimmistä mukaan pakattavista
on tietenkin käsityö. Mutta mikä käsityö?
Tuo peitto on liian iso mukana kuskattavaksi
ja hankala esim. autossa virkkailtavaksi.
Löysin kaunista, murrettua ja pehmeää lankaa.
Otan sitä pari kerää mukaan ja pyöröpuikoilla
ainaoikein neuloen aloitan syysiltojen lämmittelyviltin tekemisen.
Perusneulominen onnistuu niin terassilla kuin mökilläkin,
ehkä kuitenkin lasken sen käsistäni keikkojen ajaksi...
Varmuuden vuoksi (ja vaihtelun kaipuuseen)
otan mukaan myös pikkuruisen virkkutyön.
Jaahas. Kahvi on juotu.
Seuraavaksi pitänee valita matkalukemiset.
Viimeiseksi jätän vaatepuolen, sillä se jos mikä on hankalaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ehkäpä yhdistät vielä peitteet yhteen, sekä kesän että syksyn peitteeksi...
VastaaPoistaMukavia matkapuuhia!
Luulenpa, etteivät värit yhdessä oikein toimi. Ominaan parempi. Kiitos! Puuhat oli mukavia ja itse matkakin ihan paras :)
PoistaPeitto näyttää upealta!
VastaaPoistaMatkakäsityö on tärkeä juttu. Mulla aina välillä käy niin, että ei voi ottaa mukaan sitä mikä on parhaillaan tekeillä, tai on just käsitöiden välinen tauko silloin, kun on lähdössä. Viimeksi nappasin lankapussin, muutaman virkkuukoukun ja sakset matkaan. Kun on materiaalit ja välineitä niin kyllä niistä aina jotain keksii :)
Reissu kuulostaa hienolta. Tervetuloa Keski-Pohjanmaan maisemiin! :) (Harmi kun en osaa antaa vinkkejä. En tunne Kaustista vaikka niin lähellä onkin.)
Kiitos. Sitä on tosi kiva tehdä.
PoistaTotta, ei aina tarvitse olla valmista suunnitelmaa. Reissu, se oli hieno! Todella onnistunut ja maisemat oli kauniit :)
Noiden palasten yhteen liittäminen onkin kova homma...luulisin...koskaan en ole sellaista työtä tehnyt, kun en osaa virkata palasiakaan...:))
VastaaPoistaTässä on kivaa se, että palat yhdistetään suoraan toisiinsa. Saa samantien itse peittoa eteenpäin.
PoistaMatkoista jää myös käsitöihin muistijälkiä. Muistan aina vihreän pitsihuivin kaulaan kietaistessani lomatalon sohvan, sukkaparista Ruotsin moottoritien tai vauvapeitosta kohdan rannalta puun varjossa. Sitä en muista, mitä vaatteita mukanani kyseisillä matkoilla oli.
VastaaPoistaHyvää lomamatkaa ja käsityöhetkiä!!
Niinpä, ne muistijäljet ovatkin tärkeimpiä. Matka oli huippu, käsityöt jäivät vähemmälle, selkä reistaili. Mutta ei haittaa, suunnitelma oli loistava ja alkuun pääsin kuitenkin.
PoistaSopivat matkaeväät, sinunlaisesi!
VastaaPoistaNyt avaan s-postin ja laitan sulle viestiä.....
Huomaan, etten ole ainut, jonka nenässä tuoksuu jo ripaus tai ainakin häivähdys syksyä....
Niin, tarvitsen aina käsityön ja kirjan, vaikken sitten useimmiten ehdikään mitään :D Kiitos postista, vastailen pian, olen vielä aika töttöröö reissusta, tänään olin jo töissäkin... Syksy, sieltä se tulee sitten tämän ihanan, pitkän kesän päätteeksi. Varmasti.
PoistaOnpa kaunis peitto tulossa! Kuusikulmaisten palojen liittäminen on taatusti hikistä hommaa! Matkakäsityön valitseminen onkin tarkkaa puhaa; itse otan usein virkkuutyön, koska koukkua on helpompi kuljettaa ja yleensä virkkaustyöt on pienehköjä.
VastaaPoistaMukavaa matkaa Kaustisille!
Kyllä, hikistä on mutta kivaa :) Olet oikeassa virkkuusta. Virkkaaminen vaan ottaa mun hartioihin enempi kuin neulominen ja siksi usein haluan sen neulomuksen mukaan. Kiitos, kivaa oli!
PoistaTodella hieno peitto tulee. Haluaisin ryhtyä johonkin vastaavaan projektiin, mutta en osaa virkata tuollaisia palasia...pitäisi opetella, mutta kun on muka kaikkea muuta puuhaa koko ajan.
VastaaPoistaHauskaa matkaa!
Kiitos, tää on kiva projekti ja kyllä se mullakin opettelua vaati (olen surkea ohjeitten lukija). Matka oli tosi antoisa, nyt on vähän alakulo tässä arjessa.
PoistaPeitto on valtavan hieno! Minusta on helpottavaa matkustaa maalle, kun ei tarvitse pakata mukaan juuri mitään. Täällä kuljen samoissa vaatteissa päivästä toiseen, aika rentouttavaa. Hyvää matkaa ja festaria teille!
VastaaPoistaKiitos :) Ja juu, niin käy mulle usein, muuallakin kuin maaalla, että samoissa taminesissa hiihdän kaikki päivät :D vaikka olisikin koko vaatekaapillinen mukana. Niin nytkin. Paitaa taisin vaihtaa kyllä. Oli tosi lystiä, kiitos!
PoistaNiin kaunis peitto työn alla, tuosta tulee iso ilo. Nuoruusvuosina kuljimme Kaustisen festarihumussa, ja läheltä piti, etteikö olisi reissattu katsomaan Anna Puuta - hänhän esiintyi siellä eilisiltana.
VastaaPoistaTunnelmallisia festarihetkiä, nauttikaa!! Voin jo kuulla tinapillin soivan:)
Oi, olisittepa tulleet. Anna Puu tosin jäi meiltä väliin kun oli niin paljon muuta. Tinapilli soi ja moni muukin pilli, ihan huikeaa! Mulla oli eka kerta tuolla, ja varmasti mennään toistekin. Nautittiin niin oman bändin tarjonnasta kuin kaikesta muusta mahtavasta!
Poista