tiistai 1. tammikuuta 2013

Toivon





















Jotakin tällaista toivon.



Rohkeutta, voimaa ja sinnikkyyttä.

Mennä eteenpäin välittämättä esteistä.
Nähdä yli hankalan, pimeän.
Löytää valoisat tiet kulkea.
Olla levollinen matkan varrella,
sillä kaikki hoituu aina, tavalla tai toisella.

Kyllä, 
rohkeus, voima ja sinnikkyys, 
niitä kovasti toivon tähän ihan uuteen vuoteen.



Sinulle myös hyvää ja kaunista,
voimaa sinullekin toivon!




     
  
 
 

14 kommenttia:

  1. Kiitos!Ihan kohta alkaa ruoho tuoksua ja hiekka rahisee perjantaikävelyllä jalkojen alla. Ihan kohta palaavat linnut.
    Naurua, sydämen pohjasta ja vapaudesta. Kiitos ja siinä samassa jo haikeus ja ikävä.
    Ihan kohta.
    Sitä ennen on vain ahkeroitava hiukan.

    VastaaPoista
  2. VAhvoja sanoja nuo kolme sanaasi, toivomustasi.
    Jakakoon siispä uutukainen puhtoinen vuosi sinulle tarpeeksi voimaa olla sinnikäs ja rohkeutta kulkea sinulle viitoitettua polkua. Uskon, että jokaiselle meille annetaan kuljettavaksi juuri se itsellemme paras taival. Ymmärrystä itse pyydän siihen, ettei aina tarvitsekaan ymmärtää. Sen hoksaaminen antaa ehkä ripauksen lisää rohkeutta olla sinnikäs.

    Voi hyvin♥
    Olkoon 2013 hyvä vuosi!

    VastaaPoista
  3. Onnen vuotta 2013 ja toiveiden todeksi muuttumista Satu sinulle

    maria

    VastaaPoista
  4. happy new years satu.
    i would like to translate your words. what kind of language is this?

    VastaaPoista
  5. Rohkeytta, voimaa ja sinnikkyyttä -niitä kaikkia sinulle toivon, lisäksi myös mukavia yllätyksiä.

    Ihanaa uutta vuotta sinulle ja koko perheellesi.

    VastaaPoista
  6. Kaikkea kaunista ja hyvää sinulle Satu!

    VastaaPoista
  7. Mietin tänään aamulla, kun heräsin, että mistä löytää voima ja vielä se ilokin huomisen arkeen, näissä sinun sanoissasi se oli, ihana teksti, niin tärkeä, kiitos Satu.

    Teepussin lapussa luki eilen, että onnellisuus on mielentila. Sitä toivon kaiken pohjalle.

    Rauhallista voimaa sinulle, yllätyksellisiä ilonpyörähdyksiä, niitä toivon sinulle!

    VastaaPoista
  8. Rohkeus, voima ja sinnikkyys ovat hyviä toiveita, ammennan niitä itselleni tästä myös, kiitos!

    Ihanaa ja levollista matkaa sinulle uuteen vuoteen!

    Leena

    VastaaPoista
  9. Oikein hyvää tätä loppuvuotta! Tuokoot se mukanaan monia lämpimiä ja hyviä hetkiä!

    VastaaPoista
  10. Rohkeutta, voimaa, sinnikkyyttä ja iloa uuteen vuoteesi!

    VastaaPoista
  11. Minulta myös nuo samat sanat, samat toiveet ja toivotukset sinulle!

    VastaaPoista
  12. sade! Kiitos samoin sinulle!

    J! Kiitos. Kaunis ja ihana. Ahkeroidaan. Ja tuotapikaa on sen kävelyn aika.

    tinttarus! Olet oikeassa. Kiitos. Samoin sinulle, kaikkea hyvää!

    Maria! Lämmin kiitos!

    VastaaPoista
  13. coco! Happy to you too! The language is Finnish. And in this text "I hope courage and strenght for this year".

    Pikkujutut! Mukavat yllätykset, oi että, ne olis ihania!

    Omenaminttu! Voi, kiitos paljon ja sinulle ihanaa sinne!

    himalainen! Kiitos, aarre olet.

    Leena! Kiitos, sinulle myös lempeää kulkua!

    Vilukissi! Hei Ja kiitos, sinulle myös kaikkea ihanaa!

    Pikkusisko! Kiitos, samoin sinulle!

    Ilona! Kiitos, kyllä nyt pärjätään!

    VastaaPoista