sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pikavuoro





















Loma. Kokonainen viikko. Ja vielä edessä.
Pikavuoro vapauteen! 



























12 kommenttia:

  1. Nautinnollisia, hitaita aamuja ja pysähtyneitä hetki lomaasi!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa :) Oikein hyvää lomaa sulle!

    Tuossa edellisessä tuo otsalamppu ja valomiekka kuulostavat oivallisilta. Otsalamppua olin jo aikonut itsekin hankkia. Näin viime talvena koiranulkoiluttajan joka puikahti pimeään metsään ihan tyynesti otsalamppu päässään. Koirallakin oli oma otsalamppu tai ehkä se valaisin oli sillä kaulapannassa...

    VastaaPoista
  3. Hei taas pitkästä aikaa.. Ole käynyt kurkkimassa sillointällöin täällä, mutten kommentoinut, kuten en postannutkaan. Kauniita tunnelmia ja kuvia. Melankolisia, hyvinkin... mietin, että onhan kaikki ihan hyvin. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa. p.s aivan ihana kisuli teillä!

    VastaaPoista
  4. Jaa niin, siellä on lomia nyt.
    Meidän poikien koulussa on kahden viikon loma, alkaa viikon kuluttua.
    Minullakin sen yhteydessä pari päivän vapaa. VAin sen verran mutta ihana sekin.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tosi hyvältä. Muista heittäytyä ihan tekemättömäksi, ainakin hetkeksi! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa lomaa sinulle mieluisten asioiden äärellä♥

    VastaaPoista
  7. pikavuoro on iloinen asia :)
    hyvää lomaa!

    minäkin olen lähdössä melkein viikoksi tyttäreni luo. siellä kaivataan kiireapua ja paikan vaihdos piristää aina mummoakin :) kaikki hyvin, iso halaus sulle ja rentouttavia päiviä!

    VastaaPoista
  8. Jenni! Kiitos, yritän keskittyä niihin :)

    luminen! Kiitos sinulle. Varmasti tarpeellisia kapistuksia nämä ovat, mä mietin tota valomiekkaa, että toimiiko aamuisin kun fillaroin töihin, ehkä siinä kohtaa se otsalamppu on parempi pyörän valon lisäksi...

    Prisca! Hei sinä:) olenkin kaipaillut postejasi ja sinua muutenkin, hyvä, että olet taas linjoilla! Niin, melankolia on varmaan aika lailla oikea analyysi :), muuten kaikki hyvin, vähän väsyä ilmassa, kun niin paljon kaikkea meneillään. Kiitos ajatuksesta! Ja juu, loma on juuri tarpeen ja kissa, hän on ihana!

    piilomaja! Lyhytkin loma on aina hyvä. Mä sain nyt onnekkaasti koko viikon, niin tarpeen on.

    Anna V! Vaikeaa se tekemätön olotila, mutta joo, eilen treenasin. Kiitos!

    Maria! Kiitos. Vähän kotia, vähän koulua ja vähän reissaamista vanhempieni luo, siinä se. Onneksi on tämä vapaus juuri nyt.

    VastaaPoista
  9. Ritva! samaan aikaan täällä :) kiva kun tulit! Ihanaa mummoilua sulle, kiva, että tyttärellä on tuollainen apu käytössä, onnentyttö hän! ja sinä, nauti päivistä, vaihtelusta, syksystä! Kiitos :)

    VastaaPoista
  10. ps. jätin sulle semmosen romaanin pituisen vastauksen viestiisi :)

    VastaaPoista
  11. take care of that freedom, whatevershape it comes..
    Ilove, Lycke

    VastaaPoista
  12. would love to soak myself in that
    beautiful fall atmosphere. your world is amazing. have a lovely weekend.

    VastaaPoista