Leijumieli
Oli päivä, jolloin makasin nurmella
ja katselin pilvien liikettä ajattomassa olotilassa.
Ystävä höpisi hiljaa vierellä.
Tekisi mieli vaan leijua lomalla.
Pitäisi-asiat huhuilevat kuitenkin jo nurkissa
ja on kai pakotettava leijumieli maan tasalle.
Taidan olla jossakin välitilassa vielä.
Maan ja taivaan välissä,
jäänyt ehkä puun oksalle tai tuulen kiemuroihin,
niin että laskeutuminen tuntuu ihan mahdottomalta.
Tarvinnee jättää se mieli leijumaan rauhassa
ja tömähtää ilman sitä alas.
Ja sitten vain ryhtyä toimeen.
Minäkin haluaisin jäädä leijumaan lomafiiliksiin, en millään saa vielä käännettyä työrytmiin.
VastaaPoistaTänne on taas kerennyt tulla ihania juttuja. Söpöläinen on tullut teille! JA mahtavat metalliKORUT!
Leijumieli kuulostaa hyvältä. Se on kuin joku satukirjan hahmo Siskoni Leijumieli :) Sellaisesta tyypistä voisi kirjoittaa tarinan.
VastaaPoistaVälillä tekee hyvää ihan vaan leijua. Mutta toki asiatkin on aina joskus hoidettava.
VastaaPoistaToinen ja viimeinen kuva niin ihania että piti jäädä katsomaan joksikin aikaa. Ja hetken leijua niissä kuvissa.
Johki! Niinpä. Mä aloitan maanantaina työt, mutta tässä on nyt kaikenmoista työsarkaa jo ennen sitä. Vähän ahistaa.
VastaaPoistaKiitos, söpöläinen on ihanuus :) ja olen aikas tyytyväinen koruihini, aina mahtavaa, kun onnistuu tekemään jotakin uutta, mitä ei ole ennen kokeillut.
Kirjailijatar! No ni. Just ni. Nyt sitten alan kirjoittaa vimmatusti leijuen tarinaa Siskoni Leijumielestä, enkä pääse maan pinnalle lainkaan :D Kiitos vaan! :D Ps. Piristit mua oikeasti suuresti!
sade! Ihanaa, jos jäit leijumaan! :) Juu, valitettavasti välillä pakko olla ikävän tehokas ja pysyä jalat maassa, huoh.
Mukavan tuntuinen sana tuo leijumieli. Onpa onnellista, että mielellä on sellainen ominaisuus, leijumisen kyky :)
VastaaPoistaSuloinen harmaa karvapallero teillä!
hei luminen! Kiitos. Niin, se leijui mieleeni sattumalta, kesken lennon ;)
VastaaPoistaKarvapallero on mainio! On vaan aika uupu, kun lapset ovat innoissaan sen ympärillä kaiken ajan. Erityisesti nuorimmainen. Onneksi saa olla yöt rauhassa. :)
Mulla on samankaltaisia pilvikuvia tältä kesältä :). Otin lapsuuden mammalan maisemissa, kun makoilin nurtsilla viltillä kuten silloin joskus kauan sitten :).
VastaaPoista