Sinä päivänä, jolloin kello ei kulkenut, aika ei loppunut...
...kuljin Emman ja Dexterin mukana, hiljaa sanasta toiseen.
Pysähdyin eräässä kohdassa ja mietin vahvasti, että nyt lopetan.
Silloin kun kaikki oli hyvin, viimein,
ja ajattelin, että nyt olisi hyvä vilkuttaa heihei
ja ajatella heille onnellinen loppuelämä.
Jatkoin kuitenkin.
Toisinaan tarina vaikuttaa syvälle ja voimakkaasti.
David Nicholls onnistui tässä ja kohdallani täysillä.
Yöllä heräsin uniinkin.
Sen lisäksi, että sinä päivänä
makasin sohvan pohjalla ja luinluin,
sain tytöt kotiin, ja mansikoita myös.
Yritin vimmattuna kainalot hiessä pelata uhkapeliä
ja tienata helppoa rahaa. En onnistunut, ihme.
Mutta onnistuin jälleen kerran sekoilemaan teknisesti
ja söin ihan liikaa sokeria.
Pienelle tytölle tehtiin oma Nallemaa.
Minä luin tuota kirjaa viime syksynä Hangossa. Pitkin yötä ja aamua, kun ei nukuttanut enää. Koskettava, hauska ja elämänmakuinen tarina. Ihmeellistä, että jotkut osaavat kirjoittaa niin, saavat itkemään ja nauramaan vuorotellen.
VastaaPoistaKirjailijatar! Ylipäänsä ihmeellistä, että joku todella osaa kirjoittaa tuollaisen tarinan, pitkän, monisäikeisen, täyteläisen tarinan...eikä tämä edes ollut mikään huima superteos, mutta jätti minuun jälkensä kyllä. Aluksi epäilin, mutta en montaa sivua.
VastaaPoista