Koska appelsiinipuutarhastani on kasvanut näin hieno ja vahva,
ajattelin kokeilla kuinka onnistun kirsikkapuutarhan kanssa.
Satoon on vielä matkaa, myönnän,
ja vaikka en alle ihan mahdukaan,
niin kyllä nämäkin toimivat hengittelypuina.
Erityisesti maanantaisin.
Tuo hengittelypuu on niin hieno ajatus, olen ihaillut sitä jo monesti.
VastaaPoistaSatu, upean puutarhan olet kasvattanut. Vahvan ja juuri hengittelyyn kaiken tilan antavan! Taidanpa kokeilla upottaa siemenen multaan minäkin, kun seuraavaksi herkkkua maistelen!
VastaaPoistaAstelin viime viikon perjantaina iltaviideltä hiljaista Salon keskustaa. Hymyilin Kuiron kohdalla lapsuusajan muistoille, niille pumpernikkelin makuisille:)Nousin mäkeä ylös ja nuuskin ohi mennessäni sireenin tuoksua jäähallin luona. Ihmettelin hevosvaunujen merta. Ja ilahdutin vanhaa isääni piipahduksella. Kulkiessani huomasin miettiväni, tuntisinko sinut jos vastaan tulisit:)
Täällä on sadetiistai eilisen aurinkomaanantain jälkeen. Nyt hörpin kahvin sisällä, eilen aamupala maistui ystävän kanssa Ruissalon Kuuvannokan kallioilla ihan parhaalta.
VAloa ajatuksiisi ja puhtia puiden kasvuun!
Moikkelis!
Kaunis. Hengittelypuu kuulostaa hyvältä, sellaisen jokainen tarvitsisi. Koskakohan tuohon voi tulla hedelmä? Meneekö siihen monta vuotta? Ainakin se odottaa kärsivällisyyttä.
VastaaPoistaTuon juuri sellainen juttu johon mun mies ryhtyy heti kun vihjaan tästä.
VastaaPoistaVAlkosipulia kokeilee juuri nyt kasvattaa.a..
Ilona! Niin, kiitos :) ja samalla mietin, että ehkä blogini ei juuri nyt muusta puhukaan kuin hengittelypuista... sillä mennään mitä on :)
VastaaPoistatinttarus! Pienessä on voimaa :)
Minäkin olen mietinyt, että koska mahdamme törmätä täällä sattumalta...luulen, että saattaisimme tunnistaakin toisemme. :) Heissuhei!
Kirjailijatar! En taitaisi pärjätä ilman puita, tämä puutarha on jo luksusta :D Ilmoittelen kun satoa ilmestyy...
Piilomaja! Terkut miehelle, mulla on myös valkosipulikokeilu meneillään.
beautiful plant! and we also have cherries in the garden. two trees, but I think it will come berries only on one of them. happiness though...
VastaaPoistalove Lycke
i wish i could read the language.
VastaaPoistathis blog is so nice too. you do a good job taking photos with it's original atmosphere.