Simpukkapiilo. Suoritettu.

Sain keramiikan kurssin pakettiin.

Olen aina tykännyt savesta.
Ja yhä edelleen tykkään, vaikka en kaikessa nyt onnistunutkaan.
Opin kuitenkin taas paljon, se on varma.

Tehtiin levytekniikalla astia, johon kokeiltiin
pinnan kuviointia, värejä sekä lasitusta.
Sitten valittiin jokin luonnonmuoto,
mikä työstettiin savesta mahdollisimman näköiseksi.
Minun Irlanninmeren simpukanpalasta muovautui ankan räpylä.
Mutta ei se mitään, parhaitenhan oppii virheistä, eikö?
Sitäpaitsi on sillä räpylällä nyt hyvä virka kuitenkin,
toimii parvekkeella pyykinkuivaustelineen painona tuulessa. 


Luonnonmuodosta suunniteltiin vielä funktionaalinen tuote.
Simpukanpala (se aito, ei se räpylä) inspiroi minua
työstämään savesta salaisen piilon aarteille.

Tähän Simpukkapiilooni olen oikein tyytyväinen,

sitä oli kiva tehdä ja muodosta tuli toimiva ja kaunis.

Lasitin sen himmeällä mattalasitteella ja jätin poltettavaksi.

Toivon, että haaveilemani valkoinen, luonnollinen pinta toimii.

Kurssi suoritettu.

Huh. Jes.

Ihana matsku, kiehtovaa tekemistä.

Tähän kurssiin sisältyi kuitenkin kohdallani

paljon väsymystä ja uupunutta oloa,

joten kurssin loppuunsaattaminen tuntuu erityisen hyvältä.

Ja ainahan on muutenkin iso helpotus, 

kun saa homma-listalta vetää jotain yli.