Kynttilänkuljetusharjoitus.
Sain viestin kesken iltapäivän:
"Meil on koulus jotkut juhlat ja me joudutaan
pitää kyntikää ääk ääk x-(x-(x-( Pelitaa"
Silloin pidetään kynttilänkuljetusharjoituksia
iltaisin niin monta kertaa, ettei enää pelota.
Hymy kertoo, että pahin on jo takana.
...
Juon teetä, luen tärkeää tekstiä.
Istun elämää kokeneessa tuolissa
enkä halua havahtua, jatkaa matkaa.
...
Puut ovat täynnä perhosia,
täysikuu laskeutuu maahan.
Lupasivat lumen tulevan.
...
Pimeä yllättää yhä päivittäin.
Se nielaisee jo iltapäivätkin sisuksiinsa,
musertaa haaveet sulautua kameran kanssa maisemaan.
Olkoon pimeä, olkoon.
Katson sen ylitse ja isken silmää tammikuun tulevalle valolle.
Neuloin pitkää säärystintä, suklaanruskeaa, villaista.
Samaan aikaan kuulin, että kannattaa neuloa lisää,
sillä käsityökulttuurin säilyttämien
lisää ymmärrystä itsestä ja toisista.
Kuulin myös, että pitää kuunnella rytmejä ja hengittää,
luottaa intuitioon, ja umpikujia, niitä ei olekaan!
Opiskelemassa siis.
Mietin vielä hetken kuvia ja sanoja,
sitten luotan vain uneen.
Täällä on näkynyt tänään valo.
Olen ollut jumissa.
Sellaisessa raastavan uuvuttavassa totaalijumissa,
jossa ei kulje ajatus, ei kirjoitus, ei mikään.
Nyt olen myöhässä monesta sen takia,
mutta olkoon, jos on jumi, silloin ei vaan pysty.
Silloin nukutaan paljon ja ollaan tekemättä mitään.
Nyt on valoa ilmassa ja raikkaita ajatuksia päässä.
Pitelen niistä kiinni.
Jos muuta en saa tehtyä, niin edes sen.
Lähden tästä venymään pilates-tunnille.
Jaksan sitten pidellä kiinni, vahvasti.
Ja nukkua hyvin.
The Green Hope
eilen sekä vielä tänä iltanakin
The Castle Irish Barissa Turussa.
Perinteistä irkkumusaa ja hyvää tunnelmaa.
Banjo soi, kädet lyövät yhteen,
lumoava bodhran kumisee, tinapillikin soi
ja irlantilaiset sävelet ottavat mukaansa...
Olin eilen miehen mukana
ja ilta oli hyvin rentouttava.
Arki karisi harteilta kokonaan,
melkein kuin olisin käynyt Dublinissa.
Kiitos matkasta.
Kurjet vaaleanpunaisella taivaalla,
lähtevät taakseen katsomatta.
Jossain siellä on lämpö ja valo, jossain siellä.
Minä menin halki hetkellisen kesätaivaan.
Aurinko ilkkui puitten takana, kuulin sen,
ja kun palasin, taivas oli tummaa batiikkia.
Olen löytänyt itseni autiotalosta,
räsymattojen päältä,
hiljaisesta vihreän harmaasta hämystä.
Olin kuin kotonani.
Teki mieli vuoden taakse, kuvat sieltä.
