Kun keittiön ikkunalla kukkii morsiusangervo,
ei silloin haittaa,
vaikka ote pilven reunasta ei tänään pitänytkään.
Tekee yllättäin mieli leipoa,
puuhata keittiössä koko ilta,
nuuhkia välillä huumaavaa tuoksua
ja olla tyytyväinen pienistä arkisista asioista.
Niistä, mitä on täällä kotona, lähellä, omia.
Muusta viis.
Voi nostaa nenän kohti aurinkoa, sulkea silmät.
Antaa tuulen viedä, pitää kiinni pilven reunasta.
Seurata perhosten lentoa ja unohtaa kaiken muun.
Niin voi tehdä, ainakin välillä.
Maanantainakin.
Väsynyt. Harvasanainen.
Mutta värejä,
niitä ei ole tästä lauantaista puuttunut.
Ihan parhaat on pikkuiset mustat
puuvillalangasta neulotut säärystimet.
Samaa sarjaa kuin arkilämpimät tumput,
juuri sopivat tässä ja nyt.
Pakko tehdä heti toiset,
jämälangoista sateenkaarenväriset.
Tytär kuvasi ykköseni,
kuvistakin tuli heti lempparit!
Muuta:
Jos sanon nyt, että kyllä ottaa aivoon,
en eksy ollenkaan asiasta.
Sellainen päivä, sellainen olo.
Onneksi muistikirjan sivuilta löytyy
kuitenkin kauniita ja tärkeitä.
Löysin kapean polun, merivettä sen ympärillä.
Tunsin tuulen, auringon, maan jalkojen alla.
Vesi kantoi lokkien huudot vahvana.
Minä kuljin tuulen suuntaan hiljaisena,
vaikka halusin kiljua kevättä!
Piilouduin hetkeksi vihreään,
kasvoin koivun rinnalla taivaisiin.
Vaikea päästää irti siitä, mikä oli ennen tätä arkea.
Viihdyn kyllä tässäkin, kunhan taas totun,
pääsen kärryille ja olen jokseenkin ajantasalla.
Kestää kuitenkin hetken päästä siihen tilaan,
siitä olen varma.
Onneksi on vihreä. Huomaan sen, vaikken ehdi pysähtyä.
Ehkä ehdinkin, jos niin päätän.
Neuloin tumput myöhäisinä iltoina.
Pehmeää puuvillaa, 10 vuotta vanhaa,
juuri sopivat näihin hetkiin,
aamujen viileään ja luvattuihin koleisiin päiviin.
Arkilämpimät.
Nyt menen taas, hei.
Kun on paikka,
missä voi purjehtia linnunhöyhenlautalla,
keinua puunjuurikeinussa,
kavuta köysitikkaita pitkin taivaisiin,
nähdä kaikkialla perhosia,
kuulla hiljaisimpia salaisuussanoja...
...on kaikki mahdollista.
Jos niin tahdon.
Rakensin maailman lasipurkin sisälle.
Oma haavemaani.
(luovan askartelun työ "onnellinen tila")
Olen vielä aika sanaton tuosta alla olevasta,
näyttelystä, avajaisista, koko matkasta.
Hiljainen, niin kiitollinen, onnellinen.
Jenni, kiitos.
