sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Matkan varrelta



























Tapasin heidät ohikulkumatkalla.




keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Katoavia teitä






























Ajatukset vaeltavat sivukujia, sumuihin katoavia teitä.
Syön joulutortun. Kesäverhot pitäisi vaihtaa toisiin.
Tänään on ollut valo. Kaikessa.
 



 
 

 
 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Pimeässäkin






























Aikalailla sumussa, jatkuvassa sateessa, säkkipimeässäkin.





 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Enemmän kuin muu






Väsymys valuu päästä varpaisiin asti.
Hämärä sohvan ympärillä kutsuu enemmän kuin muu.
Tytär tapailee pianolla vienosti joululauluja.
Pyydän lisää, ethän lopeta, on niin kaunista.
Hengitän vapaapäivää, harmautta, marraskuuta.
Laitan kalan uuniin. Perunat kattilaan. Kalenterin kiinni.
Maan toivoisin jo jäätyvän.




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sukat, peitto ja pellavapussi





















Tulihan se syyspeitto valmiiksi ennen talvea.
Sellainen ýhden hengen pikkupeitto,
sopiva päiväunille tai sitten iltalämmikkeeksi,
kun pitää vielä hiukan neuloa ennen nukahtamista. 
 

Ja villasukatkin valmistuivat, 
ne, joita olen neulonut lähinnä opiskelupäivinä,
visuaalisen kultturihistorian luennoilla
ja nyt viimeiseksi hätäensiapukurssilla.
Ehdin kuitenkin myös elvyttää ym. neulomisen ohella.
Olen tehnyt havainnon, että kuulen ja opin paljon paremmmin,
kun saan samalla neuloa tai virkata. 


Ja kun lyhensin naapurin  miehen housuja,
innostuin myös ompelemaan itselleni 
uuden meikkipussin, pellavaisesta kankaasta. 
Tästä olen nyt erityisen iloinen
ja ennenkaikkea sen takia, että OMPELIN!
Olen kaivannut ompelua, mutta kone ja kankaat 
ovat hautautuneet muiden hommien jalkoihin. 
Jos kuitenkin jotain tällaisía pieniä silloin tällöin...


 
 


















lauantai 26. lokakuuta 2013

Pienen laulun


















Laulan pienen laulun.


  















 
























Puut lauloivat oksillaan.
Minä kuvillani.




maanantai 21. lokakuuta 2013

Häivähdys talvea











Oltiin viikonloppu maalla.
Nähtiin häivähdys talvea, nuuhkittiin pakkasta.
Kuu herätti aamulla varhain, 
tuijotti suoraan ikkunasta sisään, rehvakkaasti. 
Talven kylmät sävyt ja pehmeä valo.
Tuntui, että tätähän minä jo odotinkin.


Sunnuntaina käveltiin pitkä lenkki, Kotojärven ympäri.
Juoksijat kirmasivat ohi, mutta me kipitimme sitkeästi perässä, pitkin maalaisteitä ja hirmuisia mäkiä ylös alas.
14,3 km ja 2 h 7 min, ei siis laahustettu lainkaan!


Täällä kotona ei ole lunta. Pakkasta kyllä. 

Ja hyvin tönköt reidet :)