perjantai 26. elokuuta 2016

Ja te tuhannet ajatukset










On ollut paljon ajatteluaikaa. Sohva on pysynyt lämpöisenä, säähavaintoja tehty parvekkeelta käsin ja kurkkuvirusta yritetty taltutella. Välillä pieniä pistoja ja sitten taas suurempia aaltoja hetkittäin hiljaisessa kodissa. Ihmeelliset, ajattoman hitaat päivät. Nukahdan kirjan sivuille, herään aamuyöllä kesken jääneestä lauseesta. Ja te tuhannet ajatukset, on ollut kerrankin kunnolla aikaa kuunnella teitä. Kiitos seurasta. 
 
(kurkkuvirus voisi jo häipyä, eilen luulin, että on jo menossa, mutta nyt se on täällä taas, takiainen)


Ps. Aalloista tulee peitto. Kesälangat on kärrätty kaupoista pois surettavan varhain ja jäin nuolemaan näppejäni tuon Novitan harmaan Aalto-langan kanssa. Jos huomaat jossakin, niin vinkkaathan! Neljä kerää tarvitsisin.




16 kommenttia:

  1. Kauniisti oranssilla yhteennivotut kuvat.
    Paranemisia! Vaikka niitä omia ajatuksiaan onkin välillä hyvä kuunnella ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, oranssi ilmestyi kuin salaa jostakin... Kurkku yhä kummallinen, mutta toivotaan nyt parasta, arkeen pitäisi taas saada ote. Ja kyllä, on tehnyt hyvää ajatella rauhassa.

      Poista
  2. Hiljaisuudessa ja yön pitkinä tunteina on aikaa ajatella...välillä vaan ei haluaisi.
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sekin on totta, yöajatukset varsinkin, voi niitä. Kiitos paljon!

      Poista
  3. Mainio oranssina lainehtiva rantu tuolla peitossa. :-) Kun katselee näitä kuvia tulee mieleen, että oranssi on kuin eliksiiri, voimallinen. Luulisi tepsivän viruksiin. Toivon niin.

    Ihana kohtaaminen tuossa edellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, se on sellainen auringonvälke laineissa :) Oranssi on hieno, se on tosiaan voimallinen. Tärkeä väri. Kiitos, jollain konstilla kurkku on saatava kuntoon.
      Ja kohtaaminen, se oli ihana :)

      Poista
  4. Lintukuva on ihan mielettömän upea, sydän jätti lyönnin väliin kun sitä katsoin. Vapaus ja rohkeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. j :) Oh kiitos, se oli kyllä aikalailla sattuma, kuvasin tuota ihmeellistä taivasta parvekkeella ja sitten ne ilmestyivät siihen. Niitä tuli paloittain, paljon ja saivat aikaan hyvin haikean olon, taivaan värin kanssa yhdessä. Haikeus ei sulje ollenkaan vapautta ja rohkeutta pois, onneksi.

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja makoisan näköinen keitto <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sairaslomalaiselle sopivaa tomaatti-mascarponekeittoa, lämmitä ja nauti :)

      Poista
  6. Hieno kuvasarja!
    Oranssi ja keltaoranssi ovat minulle tärkeitä sisimpäni voimavärejä. Oranssia vaatetta en voisi kuvitella pitäväni, silloin syttyisin jo liekkeihin ;)
    Oletko katsonut 'Vikki kuvailee' blogiin, jossa viimeksi oli hieno pieni aavistus oranssia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Sama täällä, mulla on keittiössä paljon keltaista ja oranssia, voimaa! Oh, kiitos vinkistä, minäpä kurkkaan :)

      Poista
  7. Oranssi lanka ilahduttaa minuakin, niin peitossa kuin tässä kuvasarjassa.

    Tuo taivas, hyvänen aika! Linnut kuin tilauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi oli vähän ylläri sekin :) ja taivas, se tosiaan oli juuri tuollainen, ihmeellinen.

      Poista
  8. Ihana kajo, sen pilkahdus, se valtoimenaan, kuvissa. Tuo keskimmäinen, hiillostaivas, niin kaunis. Näitä kuvia on ihana katsoa!

    Toivottavasti voit paremmin jo. Nyt on sitkasta ja tukehduttavaa. Täälläkin podetaan mutta alkaa taittua vihdoin, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, kiitos :)

      Kyllä nyt jo paremmin, töihin menin maanantaina, viikon tauon jälkeen. Muu perhe sairastelee nyt vuorostaan. Josko sitten pysyttäis terveinä. Tekin siellä.

      Poista