sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Vapaana valoisaan aikaan


































Perjantaina olin viimein vapaana valoisaan aikaan. Tunti tuulessa, kaislikoissa ja valoisan alla näköjään riittää vapauttamaan lastit harteilta ja kuonat ajatuksista. Siirtymäriitti arjesta vapauteen, sellaisen pitäisi olla jokaviikkoinen rutiini. 

Oli myös teatteria. Paikallisessa menee vallan huikea musikaali Jekyll & Hyde, oi mahdoton miten hieno kokonaisuus! Piti kyllä tiukassa otteessa kaiken aikaa, näyttelijätyö oli ihailtavaa ja musiikki toimi upeasti. Peter Nyberg veti pääroolin todella taidokkaasti, hengästyttää vieläkin! Suosittelen lämpimästi, vielä ennätät katsomaan. Ole kuitenkin nopea, osa näytöksistä on jo loppuunmyyty. 

Olen myös nauttinut musiikista, neulonut sekä pakoillut vettä ja räntää sohvan nurkassa. Kaikkea hyvää ja tarpeellista on siis ollut, alan olla valmis muutamaan lisävapaapäivään arjestani. Niiden aikana tehdäänkin sitten ihan toisia töitä.





torstai 16. marraskuuta 2017

Toisaalla






















































Haaveilen karkumatkasta, olla poissa, läsnä toisaalla, tavoittamattomissa. Tulla toki takaisinkin, mutta ei ihan heti. Kaipaisin rahtilaivaa, montaa päivää, viikkoakin meren maisemassa, perillä sitten kun olisi perille tulon aika. Sellaisessa Kyllikki Villa-hengessä, tiedäthän.





sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Ei huvita
































Jotenkin aika pimeää. Tuntuu, että se tunkee joka nurkkaan ja sopukkaan, heti pienenkin valon välähdettyä. On vähän vaikeaa nähdä. Ympärille, itsestä ulos, eteenpäin. Yli, yli!

Väsyttää enimmäkseen, unirytmi sekaisin. Nukahdan yhdeksältä, herään viideltä. Sentään nukun, sehän on hyvä. No, olen ollut kipeänäkin. Stressaan turhaan, sanovat. Miten olla stressaamatta, tiuskaisen takaisin. Ja mistäkö stressaan? No ennenkaikkea kaikesta. 

Tämä ei ole mun vuodenaika, ei vaan ole. Tästä tammikuun puoleen väliin mieluiten pakenisin kauas, olisin lomalla (voisin  hyödyntää edes päivän hetkellisen valon sellaiseen, mikä on tärkeää) tai sitten vaan nukkuisin kaiken yli. 

Neulominen tuottaa iloa ja hivenen intoakin. Muita ihania marrassukat täällä meneillään, jo paljon pitemmällä kuin kuvassa (kun sitä kuvausvaloa ei ole!) ja muutama muukin työ tekeillä. Olen niistä tosi onnellinen. 

No niin. Siis käsityöt joo, tekeillä, hyvä hyvä. Liikuntaa ja ulkoilua tarvitsisin, mutta ei huvita tuolla pimeydessä vaeltaa. Sisäliikuntaa ehdotat? Ei huvita sekään. D-vitamiinia? Pitäisi hakea. C tekisi kai myös hyvää. Asennemuutos? Joojoo. 

Välillä pitää saada vinkua. Kiitos. 


    

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kalliot aallot kalliot































Mainitsin tuolla aiemmin merikaipuun. Sellainen on ollut minussa aina olemassa. Säännöllinen meren näkeminen on tarve, on rauhoittavaa, elintärkeääkin hakeutua horisontin ääreen.

Syyskuussa tein upean reissun Bäron saarelle. Meri ja kaikki ne upeat kalliot jäivät minuun vahvasti kiinni ja kaikki siellä koettu vaikuttaa yhä. Oikeastaan vasta nyt alan päästä jyvälle siitä, miten iso merkitys reissulla minulle olikaan. Kuvat sieltä tuntuvat aarteilta, selaan niitä silkkihansikkain ja löydän joka kerta niistä jotakin uutta. Nämä meripostit ovat siis vasta alkamassa täällä, kaiken sulattelun jälkeen, hitaasti kuten aina. 

Paluumatkalla yhteysaluksella Enklingestä Brändön saarelle aloin neulomaan sukkaa. Harmaata ja sinistä, sinistä ja harmaata, kalliot aallot kalliot. Niistä tuli ehkä parhaat ikinä. Ne jalassa olen siellä, vapaana kallioilla, aaltojen vierellä, kallioilla.


J, kiitos kuvasta!




























lauantai 4. marraskuuta 2017

Yli

































Ja sitten on kuvia ja hetkiä ja tunnelmia, joiden voimalla lennetään pimeän yli. 





maanantai 30. lokakuuta 2017

Meri




























Kaipuu.
 

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Enemmän valveilla
































Talviaikainen herätys.

Vettä sataa tuutin täydeltä jo toista päivää, ensilumen ja pienen pakkasen häiveen hetkellinen valo ja kauneus ovat tiessään. Huomasin, että lokakuu on jo lopuillaan, marraskuu astumassa sisään. Kunpa se voisi olla jäätynyt ja pimeydessäänkin kaunis, sellainen oikea ja vahva. Märkää sadetta ei enää oikein jaksaisi. 

Tuntuu, että olen oppinut taas lisää, nyt sellaista keskittymistä ja rajaamista paljon ympäröimänä. Hieno tunne, kun huomaa suoriutuvansa asioista ja tehtävistä homma kerrallaan. Ainakin ajoittain. Kaiken kattava kaaos päässä on toki sekin yhä totta ja läsnä, mutta huomaan, että on tilanteita, joissa jo oikeasti osaan hallita omaa olemistani, sulkea ylimääräisen pois. Olen ihan hirmuisen kiitollinen siitä.

Silloin kun tekee ja tapahtuu paljon, haluaisi vielä paljon enemmänkin. Mennä, nähdä ja kokea, on yhtäkkiä jotenkin enemmän valveilla. Sitten on kuitenkin taas rajattava. Kaikkea ei voi vaikka haluaisi. Paikallaan pysyvät päivät ovat happea, jolla mennään sitten taas kaiken tapahtuvan yli täysillä. Niihin päiviin tulee asettua kunnioituksella ja kehystää ne kullalla. Tehdä niistä se teos, joka jäi toisaalla näkemättä. 

Menenkin tästä hakemaan kultamaalini esiin. 



 

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Viikon paras työpäivä































Yhtäkkiä lauantai onkin viikon paras työpäivä. 
Lounaaksi thaimaalaista ja lasi pehmeintä punaviiniä pitkään aikaan.
Asiat tulevat valmiiksi, syntyy uusia ideoita.
Vapaus nähdä, huomata ja olla täydellisen avoin.

Jään tätä tyytyväisenä ihmettelemään, alan uskoa muutokseen. 




 
 

tiistai 17. lokakuuta 2017

Riippuu asiasta































Mistä tämä väsymys tulee, en tiedä. Aamulla löysin itseni täyden pimeän keskeltä, näkyi vain purjeveneen haamu ja hämmennys siitä, että mennyttä ovat taas hetkeksi ne aikaiset aamut, joissa hengitellä maisemaa ennen töihin menoa. Pimeän keskellä olen näissä päivissäkin nyt, mietin motivaatiota, sen puutetta ja sitten sitä tilaa, kun motivaatio on valloillaan. Väsyneenä voi tuntea molempia, riippuu asiasta. 

Toissa perjantaina sain parvekkeelta vielä nuo ihanat pienet kaunottaret keittiön pöydälle maljakkoon. Perjantaikukat omalta parvekkeelta, onni! Seuraavat pitänee hakea kukkakaupasta, tai sitten haen pihlajanoksan marjoilla, ilman lehtiä, oi oi, sellainenkin voi olla perjantaikukka. 

On ollut vaikea lukea kirjoja kesän jälkeen. Varmaan siksi, että on ollut niin paljon mielessä ja tekeillä, kaikkeen kun ihminen ei valitettavasti kerrallaan riitä. Eilen ylitin muurin ja sain sanojen päistä taas kiinni, onni sekin. 

Päivät virtaavat, yritän kahlata perässä. 


 

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kaikkialla








Vettä oli kaikkialla. Paljon vettä, ja lisää tuli koko ajan. 
Ei se haitannut, silti oli hyvät huilipäivät maalla. Oikeastaan tykkäsinkin kaikesta siitä vedestä, viihdyin siinä ja sen alla, oli hapekasta rauhaa katsella ympärille. 

 

lauantai 7. lokakuuta 2017

Olen havainnut ajan venyvän

































Mitä enemmän tapahtuu, sitä enemmän tarvitaan myös

kaislikoita
pusikoita
horisonttia
hiljaisuutta
omia polkuja
pysähtelytuokioita
näkemistä
perspektiiviä
pienen kohtaamista
taivaan tarkkailua
huomaamista
ja hiljentymistä. 


Havaintoja ajasta:
 
Tällä viikolla olen havainnut ajan venyvän. Ihmeellistä, niinkin voi käydä. Jossain kohtaa sen täytyy tietenkin ottaa venyminen kiinni, mutta mikä helpotuksen tunne siitä, että aika saattaa tarvittaessa (tai ihan vaan yllärinäkin) joustaa. 

Eilen kello oli vinksallaan, sitä piti katsoa pää sivukenossa, siten vasta tajusi oikean ajan, niinkin voi siis katsoa. Ja nähdä. 

Aikaan tuntuu myös mahtuvan enemmän, onkohan se mahdollistakaan. Silloinkin, vaikka se ei venyisi. Tunti voi olla ihan tupaten täynnä, tehtyä, aikaansaatua, sovittua, päätettyä, done. Riemastuttavaa! 

Aika voi olla luonteeltaan erilaista. Kesällä minun aikani oli uneliasta, muissa maailmoissa, paikallaan ja liikkumatonta. Ehkä siksi nyt sitä toisenlaista jaksaa paremmin. Nyt tapahtuu, täyttyy, ollaan juuri tässä ja saadaan aikaan. Katse on ihmeellisen kirkas ja varma. 



 

torstai 5. lokakuuta 2017

Sielu rauhoittuu





























Kävin kuvaamassa voimavarakuvan itselleni.
Sellainen kuvataan paikassa, jossa sielu rauhoittuu. 
Seisoin siis pusikossa. 


 
 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Suuntana tuntematon











Lokakuu. 

Värien ja tunteiden syvyys, tummuus ja vahvuus.
Pehmeät, mutta salaperäiset vedet, matalat harmaat pilvet.
Tuuli, joka liikkuu hiljaa kuiskien, suuntana tuntematon, vaihteleva, hitaan pyörteinen.
Mieliala korkea ja samalla syvä, kaikenkattava. Avara ja hyvin kapea yhtaikaa. Hiljainen, hyvin hiljainen.
Hyvästien tuntu, ollaan hyvässä turvassa, nähdäänhän taas. 
Pois jostakin, eikä kuitenkaan minnekään muualle. Vain tässä, lokakuussa.
 
  

 

lauantai 30. syyskuuta 2017

Pitkälti valinnainen



































Näkökulmia. Näkymiä. Näköalapaikkoja.

Tässä ollaan. Taas viikko takana. Lauantai tuntuu olevan päivä, jolloin etsitään hengityksen rytmi kohdilleen ja katseelle oikea suunta. Väsynyt päivä, eikä ihme. Vaikeastakin pitää opetella löytämään luottamus, sillä kaikkihan on näissä omissa askeleissa, jalat omissa saappaissa. Mielen suunta on pitkälti valinnainen, niin se on, ja silti tummankin äärelle on hyvä hiljentyä hetkeksi. Sellaista olen tällä viikolla oppinut. Taas uutta.

Parempaa näköalapaikkaa ei olekaan kuin omasta itsestä käsin. 

  

torstai 28. syyskuuta 2017

Kaksi teosta - Katoavat sävyt


























Kaksi teosta 
antamani aiheen "Katoavat sävyt" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.





maanantai 25. syyskuuta 2017

Tätä ristiriitaisuutta
































Syysaurinko saa minut käpertymään piiloon, vetämään verhot valon eteen, pysymään suojassa. 
Olen jo täytetty valolla, en kaipaa lisää, se saa nyt vain päänsärkyä aikaan. En kuitenkaan väheksy aurinkoa, en mitenkään pärjäisi ilman. Hyvä että paistaa, valohan on elinehto. 
Syksy on kuitenkin minulle sellainen, missä kirkas aurinko on toisinaan ihan liikaa. 
Ja silti, valoisa maisema on voimaksi.

Voi sentään tätä ristiriitaisuutta. Olen nyt sellaista täynnä.

Olkoon viikko silti heleä!

lauantai 23. syyskuuta 2017

Takki tyhjänä






























Viikon myllytys taas takana, takki tyhjänä. En oikein muuta jaksa sanoa.


Kävin sentään yhdessä lempipaikassani. Sinne oli ilmestynyt vene, kaunis ja kutsuva. 
Teki mieli lähteä.









keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Oliko se tottakaan






























Täällä sulatellaan koettua. Viikonloppu Ahvenanmaan saaristossa, Bärön saaressa, oli ihmeellinen. Oli helppo hengittää kallioilla, meren kanssa samaan tahtiin. Katsella, ihmetellä, katsella lisää. Auringonnoususta auringonlaskuun ja vielä pitkälle pimeään, jolloin taustamusiikkina soivat pehmeä meri sekä heinäsirkat. 

Kyllä, kaikki koettu oli ihmeellistä. Jäinköhän sinne, oliko se tottakaan.































torstai 14. syyskuuta 2017

Saaristoon valokuvaamaan






























Olen lähdössä viikonlopuksi saaristoon valokuvaamaan. Olen ihan pyörryksissä, sillä se jo kuulostaakin niin mahtavalta etten oikein edes tajua! Olen Valokuvaterapiayhdistyksen hallituksen sihteeri ja näin ollen olen myös ollut tämän työpajan järjestelyprosessissa mukana. Reissuun lähden ihan puhtaasti työpajalaisena, en ohjaajana, joten rentouttavaa ja nautiskelua tiedossa! 

Oma luontosuhteeni... tänä aamuna ennen töihin menoa pikavisiitti meren rannassa, kaislikossa, pusikossa... ja yllä oleva kuva on tulos siitä. Se kertoo juuri tänään minun luontosuhteestani. Katsotaan mitä uutta selviää viikonlopun aikana.


 

tiistai 12. syyskuuta 2017

Salaisia piiloja






























Eilinen maanantaimaisema. 

Arki yllättää. Sillä on salaisia piiloja. Niissä asuu ajaton rauha, tuulen vire, ystävän ääni. Kesäkin sieltä vielä löytyi, se oli lämmin ja pehmeä.


 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Leijuin näyttelyssä






























Oletko käynyt katsomassa 
Jacob Hashimoton näyttelyn "Giants and Uncertain Atmospheres" Wäinö Aaltosen museossa Turussa?
Jos et, niin vielä ehdit! Näyttely on esillä 24.9. asti.
Suosittelen vahvasti, vaikuttavia ja mieleenpainuvia teoksia.

Leijuin näyttelyssä lomallani. Loma tuntuu jo nyt hyvin kaukaiselta, vähän kuin unelta, oliko sitä sittenkään? Valokuvien mukaan oli, taisi se sittenkin olla ihan totta, jos niihin on uskominen. Luulen kyllä, että ilman lomaa ja kaikkia siihen sisältyneitä kauneuden ja innostuksen kohtaamisia olisin nyt hyvin, hyvin väsynyt.
 

 

Alla

Gas Giant, 2014
Not So Much Discoveries as Memories, 2016
Armada, 2010 
































torstai 7. syyskuuta 2017

Puuvoimaa





























Puuvoimaa jokaiseen päivään.

Kuva eräältä aamulta, jolloin lähdin hakemaan tuulivoimaa
ja sainkin sitten lisäksi mahtavaa puuvoimaa! Kannatti taas mennä.

 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Katsoa sen kiinni itseensä?

































 Voiko maisemaan jäädä? Katsoa sen kiinni itseensä? Sulautua, sitoa sielunsa, kadota siihen? 

Nyt tapahtuu kaikenlaista ja paljon. Sellaista hyvää ja ravitsevaa, tehtyä ja odotettua, jännittävää ja hirmuisen paljon kaunista. Sellaista, mikä saa arjen ärtymykset ja väsyt siirtymään pois tieltä, ne eivät juuri nyt uskalla avata suutaan, kadotkoot! On hyvällä täytetty olo. 

Ja vielä saa maiseman kaupan päälle, voiko niin käydäkään?! Löytää itsensä katselemasta horisonttiin tennarit täynnä rantahiekkaa. Ja kyllä! Tuntee kaikessa maailman hiljaisuudessa sulautuvansa maisemaan, katsovansa sen itseensä lopullisesti kiinni. 




maanantai 28. elokuuta 2017

Kaksi teosta - Muisto








Kaksi teosta 
Ninnun antaman aiheen "Muisto" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.