lauantai 22. huhtikuuta 2017

Ettei saisi siipiään leväälleen











Merkillisiä päiviä. Ja öitä. Heräsin neljältä, tarkistin, että nuoriso-osasto oli kotiutunut, enkä enää löytänyt takaisin uneen. Ehkä hyvä niin, sillä uni, josta heräsin, oli myös merkillinen, vaikka en enää muistakaan sen sisältöä. Parempi niin. Merkillinen on toisinaan viisastakin unohtaa.

Voi se olla hyvääkin, jotakin uutta, mistä ei oikein tiedä vielä, mikä on ehkä vasta suunnitteilla, tulossa, pitää vain koota kaikki sen ympäriltä kasaan, löytää langan pään ympärille koko kerä. Arkiviikon päätteeksi oli hyvä palaveri, virkistävää teetä ja maukas skonssi. Sitten oli koti-ilta ja korttipelitaistot, parasta.

Nyt ikkunasta näkyy lumisade ja mietin, että eihän se voi olla totta, sen on oltava harhaa. Nukuin siis liian vähän. Toisaalta, olen kohdannut muitakin harhoja pitkin viikkoa. Olen myös ajatellut, että nyt on vaan ihan itse kasattava uudet työelämän tulevaisuudennäkymät. Palasista, osista, harkoista, laudoista, kivistä, sanoista, yksi kerrallaan. Se tulee vielä olemaan valmis kokonaisuus, tai ainakin sellainen, mikä pysyy riittävästi kasassa. Sidosaineeksi uskoa, luottamusta, rohkeutta ja sinnikkyyttä. Sekä sietoa, sillä aikaa tarvitaan myös. 

Ajattelin noin viiden aikaan aamulla lintuja ja sellaista olotilaa, jossa siivet eivät aukeaisikaan, vaan olisivat sidottu kiinni tai muuten toimintakyvyttömät. Ettei saisi siipiään leväälleen, pääsisi lentoon. Ettei olisi mahdollisuuksia mennä eteenpäin. Se vasta olisikin painajainen. 

No niin, ei hätää. 
Hengitä, sisään sekä ulos, rauhoitu, zen. 
Sillä mullahan on palaset, mahdollisuudet, siivetkin ja kaikki. 
Siis lentoon. 
(mutta muista, rauhassa)

















torstai 20. huhtikuuta 2017

Alkuja































Alkuja.
Raikkaita ja innokkaita. Rohkeitakin.
Ollapa!


 

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tämä aika



































Menin metsään, heräilin siellä yhtä aikaa sinivuokkojen kanssa. Ympärillä linnut lauloivat, fasaanit kiljuivat, oravat kirmasivat puista toisiin ja aurinko lämmitti kylmän tuulenkin läpi. Tämä aika vähän ennen vihreää on niin viehättävää. Juuri nyt voisin asua pusikoissa. 


 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pitkäksi päiväksi































Suunnitelma on seuraava:


Juodaan hitaasti aamukahvia. Monta pientä kupillista.

Tarkkaillaan ja pyydystellään valonsäteitä, niitäkin näkyy vaikka taivas tarjoilee myös raesadetta.

Haudutellaan paistia uunissa monta, monta tuntia. Vahditaan sitä punaviinilasillisen kanssa.

Nukahdellaan välillä, sitten taas luetaan tai katsotaan leffoja, ollaan enimmäkseen hiljaa, jooko.

Virkistytään pelaamaan korttia koko porukalla keittiön pöydän ääreen. Tai lautapelejä. 
(mielummin korttia, se on ehkä toimivin relaksoitumistapa minulla tällä hetkellä)

Ajatellaan ulos menoa, mutta vasta huomenna. 

Annetaan suklaapalan (palojen) sulaa ihanasti suussa, vaikka ollaankin karkkilakossa.

Nyt pesiydytään, pitkäksi päiväksi, moneksi vapaaksi päiväksi.

 

































torstai 6. huhtikuuta 2017

Kevään ensimmäiset kukkaset
































Moni asia on tullut päätökseen tältä keväältä, ehkä nyt oli tämän tytön aika pysähtyä. Tauti tuli nimittäin takaisin, ja voimalla. On ollut pakko levätä. Pysyä paikallaan. Olla hiljaa ja nukkua. Tänään tuntuu jo hiukan valoisammalta, äänikin kulkee paremmin. Jaksaa alkaa ajatella taas! 

Aurinko pyrkii sisälle asti, ja minä kaipailen ulos. Ettei kevät vaan karkaisi käsistä! Sunnuntaina kävin joen varressa. Vielä kaikki oli ihan aluillaan, heräilemässä. Taidan sittenkin ehtiä mukaan kevääseen, vaikka vähän vielä huilailenkin. Ja kevään ensimmäiset kukkaset näin jo, eivätkö olekin kauniita!


   

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Onni asuu

































Lunta, harmaata, märkää. Oli myös erään päivän iltahetki, jossa näyttelivät sulassa sovussa 
talven rippeet sekä kevään varmat merkit. Lämmittävä aurinko, mustarastaat, katoava jää. 
Onni asuu kuljeskelussa, katselemisessa ja venyvissä pysähtymisen hetkissä.