lauantai 28. maaliskuuta 2020

Kaksi teosta - Valo leikkii paperilla









































Kaksi teosta 
valitsemani kirjan nimen 
"Valo leikkii paperilla" (Tiina Rinne) inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.
 
 
 
 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Merkillisessä ajassa













Ihan kauhean paljon sanottavaa ei juuri nyt ole. 

Kotona ei voi kokonaan pysyä, on oltava kriittisten alojen töissä, on otettava vastaan se mitä on tullakseen. On tehtävä oma osuus parhaansa mukaan. 

Kevään kalenteri muiden töiden, harrastusten ja ilojen osalta on täynnä päälle vedettyjä rukseja. Joitakin voi onneksi siirtää, on mitä odottaa.

Tässä huolentäyttämässä merkillisessä ajassa teen pieniä hiippailuretkiä hiljaisille sivukujille vielä kun on sallittua kulkea ulkona. Katselen taivasta, pilvien liikettä. Seuraan, ja valjastin töissä lapset ja vanhemmat seuraamaan, kevään merkkejä. Sillä nyt se on viimein, kevät! Valo! Onneksi nyt, pimeässä tämä olisi vieläkin pahempaa. Tänään täällä kotona tehdään miehen kanssa kylvöjä. Parvekeaika on ihan pian! Ehkä voisin samalla vaihtaa jouluverhot pois. Luen Minna Rytisalon hienoa kirjaa Rouva C. Katsellaan englantilaisia rikossarjoja. Valmistelen jo niitä "sit ku-töitä". Kehittelen instagramiin ja facebookiin pikkuruisia sanataideharjoituksia lohduksi peruuntuneista kursseista. Kuvittelin myös siivoavani, mutta sitä ei ole vielä tapahtunut. Totuus on myös se, että juuri nyt huolella höystetyt päivätyöt vievät kaksinkertaisen energian työntekijältään.

Toivottavasti sinä voit hyvin. Mitä puuhailet tänään, mihin keskityt juuri nyt?

(kas, sanottavaa oli kuitenkin)








perjantai 28. helmikuuta 2020

Kaksi teosta - Pitkän päivän ilta





























Kaksi teosta 
Ninnun valitseman kirjan nimen 
"Pitkän päivän ilta" (Kazuo Ishiguro) inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.
 
 
 
 
 

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Sitä rataa









On hetkiä, jolloin ei suju. Mikään. Ei hengityskään. Tiedätkö? Kuppi on tyhjänä ja sitä rataa. Ajatus on ehkä olemassa, mutta se on eksynyt. Sitä sählää hiukan joka suuntaan saamatta kuitenkaan mitään kunnolla valmiiksi, tai edes aloitetuksi. Paniikki nostelee päätään ja hiki kirpoaa otsaan. Tehtävälista venyy silmissä, on kohta jo kilometrin mittainen ja huutaa kiirettä.

Sellaiselta tuntui tänä aamuna. Sitten ystävä viestii ja kertoo selkeästi ja suorasanaisesti muutamia faktoja. Niin totta, kiitos! Toisaalta tulee ihastuttavia sanoja siitä, miten voi kiipeillä kaiken yläpuolella Peppi Pitkätossuna, voi ihanuus, kiitos! Ja sitten vielä mies täräyttää stressi-ininääni tärkeästi: "Hyvä, sehän poikii aina uutta!" ja tuo samalla lautasellisen appelsiineja energiaksi. Kiitos! 

Arvostan totisesti suoraa ja selkeää puhetta, virkistäviä mielikuvia ja luottamusta sekä c-vitamiinia, silloinkin, kun itse haluaisi vaipua synkkään ja helppoon itsesäälin suohon. Ja kas, olen tänään saattanut monta asiaa eteenpäin ja venynyt lopuksi yin joogassa niin, että hengitys kulkee taas ja kyllä vaan kaikki on jälleen niin mallillaan! Voi elämä!


 

 

tiistai 18. helmikuuta 2020

Ihmeellistä virtaavaa voimaa








Tekee mieli lähteä valovaellukselle. 

Voisin kulkea valon kanssa yhtämatkaa, seisoa rantaviivalla aina auringonlaskuun asti, hengittää jokaisen valonsäteen sisään, puhdistua ja kirkastua siinä samalla ja saada jotakin ihmeellistä virtaavaa voimaa, sellaista, mikä pitelisi pystyssä tuulessa ja jyrkimmissä mutkissa, tuntea valon koko kehossa, antaa sen valaista väsyneet kasvot ja uupuneet hartiat, kohentaa painuneen ryhdin ja vilkastaa verenkierron, saada ajatuksiin kuplivaa, raikasta helinää ja vain olla, kokonaan olla valossa.

Kokeilen heti kun pääsen tästä taudista ja sohvan pohjasta irti.



 

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Upea



































Pääsin kuvaamaan alastonmallia, olipa mielenkiintoinen kokemus. 
Mallina meillä oli upea Sini, kiitos!
Tässä suosikkikuvani. 


































keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Pinotut ajatukset































Helmikuun ensimmäisen sunnuntain iltapäivässä aurinko paistoi, mutta merituuli oli kylmä. Vesi oli korkealla, rantakin oli muuttunut juurakkoiseksi ja luonteeltaan ihan toiseksi sitten viime kerran. Olin hiljaa valossa, valo yltää jo pitkälle, niin, että tuntuu koko ajan, päivä päivältä avarammalta hengittää.

On myös surrealistiset unet, naishahmo risteyksessä ja pinotut ajatukset vaarassa kaatua.