Ja yhtäkkiä kuulee joutsenten tulevan, näkee hetken päästä ylilennon ja laskeutumisen merenlahteen, eivät sittenkään ihan vielä lähde etelämmäs, vai lähtevätkö lainkaan. Toisena hetkenä vesi valuu ikkunalasia pitkin, piirtää viivaa ja pilkkuja, uusia keveitä reittejä,
sanat ovat valmiina taivasta vasten.
Täysissä, työläissä ja juuri nyt aika raskaissakin viikoissa on tärkeitä kohokohtia. Ne ovat yleensä pieniä, hiljaisia hetkiä, usein lyhyitäkin, mutta ihmeen vahvoja, vaikuttavia ja aivan erityisellä tavalla sielua silitteleviä. Ne kyllä kummasti rynnivät kaiken sen muun päällimmäiseksi, keikkuvat siellä kultaisina, kehystettyinä ja selvinä voittajina.
Kaksi teosta
Ninnun antaman aiheen "Matkalla vastakkaiselle rannalle" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.
Olen
huomannut iltaisin nousevan syksyn tuoksun
kuullut lähtevät linnut
antanut katseen viipyä horisontissa, horisonteissa, etsinytkin niitä
pohtinut mielenrauhan olemusta, sitä, mistä se yllättävästi välillä löytyy
kävellyt, pyöräillyt, ollut puolikuntoinen ja väsynyt, panostanut unen määrään
suunnitellut ja tehnyt muistiinpanoja
miettinyt sivukujieni tarpeellisuutta
seisonut mäntyjen ja kuusien alla sateen suojassa, tarkkaillut sieltä veden pintaa
järjestellyt ja ihmetellyt lapsista tyhjenevää kotia
katsonut Rantahotellin uusimman kauden yhdeltä istumalta
kuunnellut Stefan Bremerin kuvallisia kertomuksia
tajunnut rajaamisen mahdollisuuden, niin ja tarpeellisuuden
potenut päänsärkyjä, niskajumia, ärsytystä
kaivannut joogaa
ja viettänyt hyvää viikonloppua kotipiilossa miehen kanssa.
Kaksi teosta
antamani aiheen "Illat joissa olla" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.
Kaksi teosta
Ninnun antaman aiheen "Pellolla" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.
Pienillä kesäretkillä oppii sitten kaikenlaista. Eilisessäkin oli vanha ja viisas opetus:
Yhtään ei kannata lähteä merta, eikä ainakaan järveä edemmäs kalastelemaan uutta kauneutta, maisemaa tai jännittävää polkua seikkailuun. Vai miten sen nyt sanoisi?
Sillä... kaikki on tässä, kaikki on nyt.
Levähdyspaikkoja.
En ole kulkenut pitkälle tänä kesänä, pyörinyt tässä kodin ympärillä, lähimaastossa, yrittänyt ennenkaikkea löytää paikkoja rauhoittumiselle ja levolle. Pää surraa silti, mutta jossakin täytyy olla se off-nappula/paikka/hetki, jossa ajatukset oikeasti voivat rauhassa virrata ohi kiinnittymättä pohdintamutkiin. Ehkä haen jotakin mitä ei olekaan. Ehkäpä niitä hetkiä on jo ollut, paikkoja, joissa olenkin jo kulkenut. Jos se onkin päivittäisissä askeleissa, ohikuljetussa maisemassa, hetkessä ennen ukkosta, taulussa, jota katsoin pitempään kuin muita. Tai sinisissä ruiskaunokeissa parvekkeella, läheisen katseessa, yhteisessä naurussa. Jossakin päänsisäisessä kaaoksessa, piilossa siellä, mistä en ole vielä ymmärtänyt etsiä.
