Yhtäkkiä siivosin parvekkeen, kohensin muutaman välinpitämättömyydestä selvinneen kukkasen olotilaa, tein jopa uusia istutuksia, multa pöllysi, mies haki mulle kaupasta yrttejä, pesin pöytäliinan, imuroin lattiat ja matot, valokuvasin kuihtuneet kukat, kissa ihmetteli vieressä, keitin kahvit ja join maitokahvini uudesta, ihanasta kupistani henkiin heränneellä parvekkeellamme, jota iltaisin ympäröi edelleen hurmaavat, villinvapaat pääskyset.
Kaikki tämä tapahtui yhtäkkiä hänen kirjoituksensa myötä, sillä hän päätti ajatella, että kesä on vasta alkanut. Villiinnyin ajatuksesta niin, että päätin olla ihan samaa mieltä, ja sen lisäksi ajattelen vielä, että kesä myös jatkuu pitkään ja hyvin lämpimästi, eikö niin. Kupin näin erään antiikkiliikkeen ikkunassa, kun kävelin samaisen kesäajatusnaisen kanssa Kokkolan kauniita katuja pitkin poikin. Kahden euron hinta oli hyvin sopiva ja nyt kuppi on mun ja parvekkeellakin on kesä.
Arki on jo täällä, mutta kuvat ovat vielä lomalta. Vietettiin taas kesän onnellisimmat päivät Kaustisella. Musiikkia, tanssia, sadetta, aurinkoa, naurua, hiljaisuutta, valoa, energiaa, elämyksiä.Varattiin jo mökki ensi kesällekin.
Kuljeskelu rauhassa antaa tilaisuuden kohdata kauneutta, piiloissakin. On tilaisuus kurkistella pihoihin ja ikkunoista sisään, ihan vaan häiritsemättä, pikkuisen. On aikaa huomata yksityiskohtia, varjoista ja valoistakin, aikaa pysähtyä ja huomata piiloja, löytää niiden sisältämä kaunis.
Arkinen elämä ei aina ehdi antaa näitä tilaisuuksia, vaikka juuri nyt tuntuukin, että kauneuden kohtaaminen, sen löytäminen on ihan elinehto. Ehkä kesäaika onkin kauneuden keräämisen aikaa, kauneusvaraston täyttämisen aikaa. Etsin sitä siis piiloistakin.