Näin joutsenet taivaalla. Menin merenrantaan katsomaan, tapaisinko ne uudestaan. Siellä oli kuitenkin vain hiljaisuus. Häipyvät jäät, painuva päivä ja veteen laskeutuneet pilvet.
Ihanan lumisenkirjoittaman ohjeen mukaan neulottu huivi on valmis. Ohje oli helppo ja kiva neuloa(siis MÄ ymmärsin!), tykkäsin ihan hirmuisesti tehdä tätä. Kirjavalla langalla ja ilman pingotuksia tästähän tuli ihan eri luonteinen kuin tuo lumisen ihastuttava neulomus. Mutta tykkään silti ja vien sen tänään lahjaksi 90-vuotiaalle mummolleni. Haluan ehdottomasti tehdä toisenkin, seuraavaksi yksivärisenä ja keveämmällä langalla. Lämmin kiitos sinulle luminen!
En aio nyt mitenkään vinkua tästä säätilasta, muuten vaan kaivoin monen viikon takaisia talvikuvia tähän, jotta edes hiukan sais talven lumosta kiinni. Lähden nyt kävelemään leijaillen tämän valelumon avulla töihin tuon uskomattoman VESISATEEN halki.
Oltiin miehen bändin kanssa keikalla Hämeenlinnassa. Ennestäänkin tuttu paikka, Albertin kellari on kyllä hurjan viihtyisä ja miellyttävä paikka niin asiakkaalle kuin kuulema muusikollekin. Svejk oli maukasta, ja kyllä tämän tytön suu loksahti auki, kun roudari-valokuvaajallekin tuotiin talon puolesta ruoka-annos nenän eteen! Miten ystävällistä palvelua! Täydet pisteet niin pubille kuin bändillekin.
Olen miettinyt siipien vahvuutta. Ja että tarvitaanko alle hyvää ilmaa vai onko lentoon lähtö ja eteneminen määrätietoisempaa, jos ilma onkin epävakaata ja ehkä jopa tunkkaista, rasittavaa.
Minua naurattaa tämä Anhavan ajatus: "Luova pitäisi muuttaa tekeväksi. Häipyisi mystifioiva himmerrys." Himmerryksen ajattelu saa minut hihittelemään, ja hihittely on nyt juuri sitä, mitä tarvitsen. Tekevä olen kyllä ollut, tänäänkin.
Aamupimeässä räntäsateessa lauloi lintu ja bambi loikki vierelläni. Askel oli kevyt hetken verran.
Tänään alkoi jo naurattaa kaikki viikon aikana tapahtunut. Nauru olisi ollut tarpeen sen kaiken keskellä, vaan eipä sitä silloin irronnut. Tein paljon töitä, olin aika vähän kotona. Lumikuningattaren viitta on nyt valmis.
Tyttären uusi soitin on rahtilaivamatkalla meille. Pian täällä asuu ja soi sello, ja olemme aika tohkeissamme siitä.
Kiireen jälkeen on vaikea pysähtyä. Ajatuskin seilaa paikasta toiseen levottomana. Ei päätä, ei häntää. Ostin raikkaan vihreää lankaa, teen tyynyn kevääksi.
Iltakahvia, alan hiljalleen toipua tästä päivästä. Takkuisia hetkiä, kireää ja kiireistä. Tarvitsisin lisätunteja tähän viikkoon. No, lisäpäivätkin olisivat paikallaan. Pitänee nukkua riittävästi, jospa sitten sujuisi keveämmin.
Otin toisenkin kupillisen. Maanantaionni on saada ystävältä kortti, niin kaunis! Nuo sitruunat! Kiitos!
Talvi etenee. Tuntuu, että olisi unien aika. Ja sellaisen hiljaisen, hitaan mietiskelyn aika. Ei ripeitä liikkeitä, ei kiireisiä menoja, eikä ollenkaan suoritettavia toimenpiteitä. Aikaa olla ja ajatella.
No, eihän tämä(kään) kuu niin tule menemään. Mutta kaiken liikehdinnän keskellä tulen pitämään helminä pieniäkin hiljaisia hetkiä.
Tänään on ihan sunnuntai, aika hidaskin, harmaa. Juhlittiin eilen, sillä poika on nyt 16 vuotias. Jo siinä on äiti-ihmisellä ajateltavaa.