Aina lauantaisin, ihmeissäni

Tähystyspaikalla. Viikko sitten.


Mitä näissä viikoissa oikein tapahtuu? Kyselen tätä aina lauantaisin, ihmeissäni. Kotona käy näin: pöytäpinnat täyttyvät, pinot kasvavat, kulkureitit kapenevat ja kaaos on taas läsnä. Minulle käy näin: leukaperät löytyvät polvista, tukka on eloton ja kireällä, farkut kiristävät, en näe mitään. Ympäristössä käy näin: rusokirsikka puhkeaa kukkaan, koivut vihertyvät, maailma lämpenee, kansan vaatetus kevenee (samaan aikaan meikäläinen hiihtää yhä villasukissa ja villatakissa, huivi tiukasti kaulassa).

Niin. Mitä viikoissa tapahtuu? 

töitä noin kahdeksn tuntia päivässä (onneksi on)
sanataidekoulutusta (miksi vain yhtenä iltana? haluan lisää!)
kirpparikamojen hinnoittelua ja kuskaamista (reipasta!)
karkin syöntiä (ei vähän vaan paljon)
marisemista (kun syö sitä karkkia)
jännittämistä (nuorten  pääsykokeita)
sanataidekurssin ohjaamista (oli ihana, haikeus päättymisestä)
selvittelytöitä (argh)
korjaamista (korjausmaraton, mendingmarathon)
nukkuakin pitää (onneksi unta riittää)
lukemista (nyt en kestä, Tyrskyt tuli jo luettua loppuun!) 
sähköpostivaihtoa (syksyn tulevia töitä) 
kylvöjen vahtimista (hunajameloni, ruiskaunokki ja valkosipuli näkyvät jo!)
parvekkeen hidasta laittoa (matto kerrallaan pyykkiin)
ylioppilasjuhlien etukäteispanikointia (siivous ja mekko ei mahdu päälle, siis mun, ei ylioppilaan)


Tällaista siis.
Jännää, että listassa ei ole mitään mainintaa siitä, että kävisin esim. lenkillä. Miksiköhän?