sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kalliot aallot kalliot































Mainitsin tuolla aiemmin merikaipuun. Sellainen on ollut minussa aina olemassa. Säännöllinen meren näkeminen on tarve, on rauhoittavaa, elintärkeääkin hakeutua horisontin ääreen.

Syyskuussa tein upean reissun Bäron saarelle. Meri ja kaikki ne upeat kalliot jäivät minuun vahvasti kiinni ja kaikki siellä koettu vaikuttaa yhä. Oikeastaan vasta nyt alan päästä jyvälle siitä, miten iso merkitys reissulla minulle olikaan. Kuvat sieltä tuntuvat aarteilta, selaan niitä silkkihansikkain ja löydän joka kerta niistä jotakin uutta. Nämä meripostit ovat siis vasta alkamassa täällä, kaiken sulattelun jälkeen, hitaasti kuten aina. 

Paluumatkalla yhteysaluksella Enklingestä Brändön saarelle aloin neulomaan sukkaa. Harmaata ja sinistä, sinistä ja harmaata, kalliot aallot kalliot. Niistä tuli ehkä parhaat ikinä. Ne jalassa olen siellä, vapaana kallioilla, aaltojen vierellä, kallioilla.


J, kiitos kuvasta!




























10 kommenttia:

  1. Samalla linjalla muistojen kanssa. Mikä voisi parhaimmin syventää muistoja ja saada ne mukaan arkiseen päivään kuin tuollainen itsetehty kösityö. Minullakin on tapana ostaa reissuilta lankaa, jostain mukavasta lankakaupasta ja mielellään ohjekin. Useamman huivin ja sukat olen tehnyt. Nytkin on jo ostettuna mieluinen lanka ja ( melko haastava, hmm) malli huivia varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, Lontoon lankoja ja huivi niistä! Ihanuutta!

      Poista
  2. Kuinka ymmärränkään sinua.<3 Kirjoitit niin kauniisti ja ihanasti mittaamattoman arvokkaista kuvista,paikasta joka on palanut kiinni sieluun.
    Voisin kertoa sinulle ajatuksen-näyn,joka minulle tuli mieleeni oman rakkaan paikkani ikävästä.
    Istun pimeässä ja takanani rahisee vanha kaitafilmi koneessa ja heijastaa rakeisia liikkuvia kuvia eteeni.Voisin istua siinä koko illan ja katsoa koko kesän kerralla.Jokaisen ihanan hetken.
    Tiedän, että olen ominut tämän jostain jenkkileffasta,mutta se kuvaa niin hyvin sitä tunnetta kun jokin paikka,sinun kohdallasi meri ja kalliot ovat koskettaneet syvältä.
    Nuo sukat ovat niin hyvin kauniit ja kuvaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sinä ihana. Ja kiitos näkysi jakamisesta, eläydyin siihen täysillä, tunnistan tunteen vahvasti! Ja sukat kiittävät myös!

      Poista