sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Katsellaan ylös, alas


































Matkat. 
Kävellään ja katsellaan. Ollaan hitaasti, syödään mansikoita, paetaan sadetta ja tuulta, torkutaan bussissa, kuunnellaan maailmaa, pelataan korttia ennen unta. Katsellaan ylös, alas, kurkistellaan kujille, portaikkoihin ja kirkkoihin, nähdään monta tornia, kuullaan kirkon kellot, linnut ja omat ajatuksetkin. Päivät ovat pitkiä, vaan ei niitä koskaan ole tarpeeksi, jotain jää jälleen näkemättä, teitä kulkematta. Ehkä niin kuuluukin olla. Tullaan kotiin, kotiin on aina onni tulla. Lähden kulkemaan lähelle, tuttuihin paikkoihin, löydän yllättäin sieltä uutta, linnut laulavat täälläkin, on niin kaunista. 

Matkat, 
vai onko tämä kaikki sittenkin yhtä, samaa matkaa. 



10 kommenttia:

  1. Puhtaan valkoisiksi kalkittuja seiniä ja toisaalla elämän sateiden ja aurinkoisten päivien kirjavoimia pintoja. Ajatuksia herättävää!
    Tuo viimeinen lauseesi on taas niitä, jonka kirjoitan päiväkirjaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastakohtia, elämää joka puolelta. Oh, sinä se yllätät :) Ihmeellinen on se tunne, kun tietää omien sanojen löytyvän jonkun toisen päiväkirjasta... ilo! Kiitos kun kerrot!

      Poista
  2. Tuo, että löytää kotoa, tutusta jotakin aivan uutta, on aivan ihana tunne. Sellainen, että tuntuu seikkailulta. Läysin vastikään tuttuakin tutummasta metsiköstä paikan jossa kasvaa monia erilaisia saniaisia, vihreydestä täyden puron, jota en ollut ennen huomannut tai nähnyt sen kauneutta. Nyt se on mielessä koko ajan. Uusi lempipaikka: niitäkin täytyy kenties vaihtaa toisinaan jotta ajatukset kirkastuvat.
    Viimeisiin lauseisiisi: Kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, iso ilo! Seikkailu on aina hyväksi! Ja totta, paikkojen vaihto, tai vierailu toisissa hylkäämättä silti vanhoja lempipaikkoja, kirkastaa kyllä. Kiitos Oona Julia!

      Poista
  3. Oioi, niin kiehtovan kauniit kuvat. Ja ihana teksti! On onni lähteä, mutta iso onni myös palata. Ja todellakin, palattua voi oivaltaa katsovansa uusin silmin, löytää ehkä jotakin ennen piilossa, näkymättömissä ollutta, nähdä toisin.

    Matkallahan tässä koko ajan ollaan, kuljetaan, astellaan, kohdataan, leijaillaan, välillä taasen kompuroidaan, hyvästellään, avataan ja suljetaan ovia, maailmoja, arkea, unelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah! Toisin näkeminen on arvokasta, tärkeää. Välttämätöntäkin.

      Niin ollaan, minäkin ajattelen juuri niin. Pitkä reissu :)

      Poista
  4. Ihanat, hienot teidän omat tunnelmat <3. On pieniä ja pitkiä matkoja ja levähdyksiä niiden välillä. Itse tarvitsen paikallaan oloakin. Voisiko kuitenkin matkan synonyymi olla elämä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu! Oli hyvät tunnelmat reissun päällä :) Vaikka Köpiksen tuuli yrittikin riepotella meitä! Levähdykset ovat varmaan yhtä tärkeitä kuin liikekin. On viisautta tietää, mitä tarvitsee, ja toimia myös niin. Kyllä, elämää, matkaa, paikallaan ja kuljeskellen. Samaa kertomusta.

      Poista
  5. Sinäpä sen sanoit! Juuri noinhan se menee, matkoilla. Ihanasti kyllä osaat pukea sanoiksi lähtemisen ja palaamisen tunnelmat. Ja kaiken siltä väliltä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis! Sinä siellä haavematkailemassa, ihanaa! Kiitos paljon!

      Poista