maanantai 1. toukokuuta 2017

Operaatio lakkiaiset 1










Poika on urakoinut lukion läpi (mihin aika karkaa?) ja saa painaa ylioppilaslakin päähänsä kuukauden kuluttua! Äiti on täällä monella tapaa aika sekaisin kaikesta tästä... mun poika, voi että, ajatelkaa, mä oon niin ylpee, itkettää ja tekee mieli kiljua ilosta... ja LAKKIAISET!!!

On tässä siis pitänyt hengitellä kerran jos toisenkin. Pidettiin perhepalaveri aiheesta, sillä meinasi jo stressi iskeä. Palaveri rauhoitti hysteerisen äidin (sillä eihän mitään siivota tarvii, justhan me pääsiäiseksi imuroitiin) ja nyt on kaikki suunniteltuna ainakin pääpiirteittäin.

Juhlat pidetään kotona (ahdasta, mutta syy: on kivempi lipitellä kuohuvaa pitkin päivää kotinurkissa). Olen aina pyöritellyt silmiäni siinä kohtaa, kun ihmiset remontoivat kotejaan ennen suuria juhlia. Pyörittelen yhä, sillä en edelleenkään tajua, miten joku pystyy sellaiseen urakointiin. Mehän asumme onneksi vuokralla, joten remontteja en voi edes suunnitella, mutta mun painajaiseni SIIVOAMINEN on saanut aika mittavat puitteet juhlajärjestelysuunnitelmissa (siis mun päässäni). No, perusasioita monelle: mattojen pesu, lattioiden pesu, ikkunoiden pesu, keittiö siistiksi, parveke kuntoon ja viihtyisäksi... mutta mulle, voi että, huhhuh! (mutta... jos en pese ikkunoita nyt, en pese niitä koko kesänä, tai siis ennenkuin seuraavaa juhlaa pukkaa parin vuoden päästä). Olen joskus luvannut, etten enää täällä valita siivoamisesta, ja siksi lopetankin tähän. Tulen vain jatkossa raportoimaan miten urakointi etenee ( tod.näk. näin: en taaskaan jaksanut, avasin sen sijaan viinipullon ja kirjan). Homman hankalin osuus on saada koti raivattua siihen tilaan, että voi aloittaa sen varsinaisen siivousrumban.

No niin. Kutsukortit ovat aluillaan. Voileipäkakut tilattu (oi äiti!). Erästä leivonnaista testattu (vaatii vielä tuotekehittelyä). Servetit ostettu. Musiikkiohjelmisto suunnitteilla (oi mies!). Valokuvausapu tulossa (oi ystävät!). Keittiöhenkilökunta värvätty (oi tyttäret, joo, eivät laittaneet vastaan). Mun mekko on ostettuna jo aikaa sitten, vain kengät puuttuvat (siihen mekkoon pitää vielä onnistua mahtumaan, ja kengät, nou hätä... aina voi viilettää paljain varpain). Ja astiat, niitähän löytyy, mutta vielä uupuu muutama lautanen. Keräilen niitä kirppareilta ja viimeisimmät löytöni ovat ylläolevat puolalaiset kukkalautaset. Sillä minähän haluan hoitaa tarjoilut eripariastioin. Kahvia saa toki halutessaan juoda mukistakin, mutta näitä mun kahvikuppejahan on myös joka lähtöön ja makuun. Viimeisimmät löydöt ovat ylempi hollantilainen ja alempi venäläinen. Lusikat! Onkohan niitä tarpeeksi?

Tällaisissa tunnelmissa nyt. Operaatio jatkuu, raportoin suurimmissa mutkissa.  



20 kommenttia:

  1. Huh, onneksi ei ole koskaan tarvinnut tuoollaiseen rumbaan ruveta. Itsekin panin lakin päähän ihan ilman juhlia. Täällä Ranskanmaalla ei mitään lakkia ja siihen liittyviä juhlia olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, asioilla on puolensa. Ehdottomasti haluan pojan saavutusta juhlia, niin on aikoinaan juhlittu minuakin. Ja ihan itse halutaan juhlat laittaa pystyyn. Hommaa vaan on vaikka kevyellä yrittääkin mennä.

      Poista
  2. Onnea kovasti pojalle! Ja äiteelle tsemiä! :)

    VastaaPoista
  3. Vaikka miten ajattelee, että pienesti vaan ja ilman stressiä,ei se oikein onnistu,sen muistan, mutta onhan se nuoren suuri päivä.Yksi etappi saavutettu. Onnea nuorukaiselle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Just niin, kyllä juhlien laitossa järjesteltävää on, varsinkin kun kotona juhlitaan. Ja tietty haluaa tehdä sankarille ihan erityisen päivän!

      Poista
  4. Ihanaa, onnea roppakaupalla sekä lakitettavalle että koko perheelle! <3
    Voi, ystävät ja onnittelijat tekevät juhlan, taatusti kukaan - oikeasti! - ei ehdi vilkuilla nurkkia tai ikkunoita. Tiedän... helppo sanoa, mutta hyvä perussiivous ja paikkojen järjestely viihtyisäksi riittää. Siivottavaa piisaa ihan varmasti juhlien jälkeen :D
    Ihana tuo kirja-viinipullo -kombo... se kuulosti niiiiiin tutulle ;)
    Kauniita toukokuun päiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rännästä ja rakeista huolimatta... toukokuu!
      Ja kiitos, niin se on, kukaan ei tule juhlimaan kuurattuja ovia ja kattoja vaan ihan jotakin muuta. Itselle olisi vaan kiva saada kerrankin kunnon siivous tehtyä, sillä jos ei nyt, niin koskas sit? No, kaatuu aikapulaan, peruskuurauksella mennään. Ja otetaan lasilliset :D jos toisetkin...

      Poista
  5. Niin tuttua! Lukion opettajalle juhlien laittamisessa on vielä oma hommansa, kun työn kiirehuippu ja juhlien valmistelut osuvat samaan kohtaan (ja lomalle laskeutuminen). Siitä on kuitenkin selvitty, jo kolmesti. Lapsia kannattaa juhlia ja kunnolla, aina.

    Siinä on valtava työ, vaikka ei ihan kaikkea siivoaisikaan. Mutta - se on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, juhlia kannattaa! Ja kyllä, uskon tuon opettajan ongelman tuossa kohtaa! Jos saisikin keskittyä vain juhlajärjestelyihin enemmän kuin kaksi viimeistä päivää, niin mikäs siinä sitten... Mutta joo, pitää muistaa nauttia, ei pelkästään järjestää. Kiitos!

      Poista
  6. Onnea pojalle ja koko perheelle!
    Kyllähän se hyvin onnistuu, sinullahan on niin hienoja kahvikuppeja ja lautasia, että niihinhän huomio kiinnittyy ;)
    En ole koskaan ymmärtänyt noita koti remonttiin ennen juhlia- systeemejä.
    Hyvällä mallillahan teillä tuntuu olevan, kun koko perhe mukana järjestelyissä.
    Rennolla otteella vaan.
    ( kahden ko. juhlan laitosta kokemusta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kupit ja lautaset olkoot katseenvangitsijat! :D Kyllä täällä hyvin on asiat, mä olen vaan superstressaaja. Pitäis saada rento ote jostakin, mistä?

      Poista
  7. Ihailen asennettasi. Tulee hyvät juhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh kiitos Marja! Saanko suurennuttaa tämän seinälle perheen nähtäväksi? Voi olla että täällä olis jollakin toisenlainen mielipide mun järkkäilyasenteestani... :D Kiitos!

      Poista
  8. Hep! Remppa kesällä ja lakkiaiset sitten ensi keväänä... Kai sinä minut tuossa halusit kuvata? Pohojammaalla pittää tehä niinku on aina tehty! Yhen tärkiän siivouskohteen muistuttaisin: vaatehuone, tärkeistä tärkein! :D Onnea teille ja ihania juhulia vaatehuoneessa(kin) PUS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät suunnitelmat siellä! ;) Tottakai pittää!! Musta ei vaan ikinä olis siihen! Mulla katos ikkunoitten pesu vastaa yhtä suurehkoa remonttia, sitä tarkoitin! :D Oi että, vaatehuone... meillä ei sellaista ole, mutta kaikki perimmäiset komerot, eikö nyt ole niiden aika?? Kiitos Ihana! :)

      Poista
  9. Oioioi, lämpöisimmät onnittelut! Rentoja lakkiaisjuhlia, tärkeintä on tunne ja ilo! ♥

    VastaaPoista
  10. Ihan samat tunnelmat eriparikuppeineen täällä! <3 Nuoren vaatetus on hankittu ja servetit. Menyysuunnitelmani muuttuvat joka päivä. Mies aikoi hankkia jotakin suihkautettavaa ikkunanpesuainetta pahimpiin luonnonvalon salpaaviin tahroihin. Minä en tullut ajatelleeksikaan noita ikkunoita! Meillä on rippijuhlatkin heinäkuussa eli yhtä juhlaa nyt tämä elämä! Iloa sinne kaikkeen tähän. Ihana, kun on nämä nuoret elämässämme! <3

    VastaaPoista