maanantai 13. huhtikuuta 2015

Lisää aikaa































Nyt tarvittaisiin jonkinlaista ryhdikästä, selkeää ja tavoitehakuista toimintaa. Tarvittaisiin myös aikaa. Lisää aikaa, vapaata aikaa, aikaa ajatella, järjestää ajatukset, pysyä samoissa ajatuksissa, aikaa sille, ettei tarvitse koko ajan poukkoilla. Poukkoilu saa aikaan kiukkua. Ja unohduksia. Ja lopulta aloitat taas alusta. Tai sitten et vain jaksa edes aloittaa, vaan kiukkuat ja koet turhaksi liian lyhyen hetken, sillä eihän siitä mitään tule, kun kohta taas on jo muuta. 

Opintokriisi. Ottaa pattiin. Tekee mieli hankkia menolippu hyvin kauas, paeta paikalta. Vaan mitäpä se nyt auttaisi.

Ei kai auta muu kuin astua suohon. Suorin vartaloin, tulta päin-asenteella (on ollut mottoni opintojen ajan), niinä riekaleisina ajanhetkinä, mitä saa haalittua kasaan.



  

20 kommenttia:

  1. Minulla on ullut nyt vähän aikaa paljon aikaa. Mutta pian se on loppu ja puolenpäivää kestävät kävelyni hetkeksi ohitse ja niiden tilalle uutta ja inspiroivaa. Toivottavasti.

    Tiedän poukkoilevan tunteen. Itselleni toivottaisin kärsivällisyyttä, ehkä sullekin?

    Hyvää viikkoa kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julia, kiitos kommentista! Muutos on usein hyväksi, tai vaihtelu, sanotaan mielummin niin. Minä olisin juuri tuollaisen tarpeessa, että on paljon aikaa ja voi vaikka kävellä puolenpäivää, ihanasti sen sanot. Ja oikeasti sen ajan tarvitisisin kirjoittamiselle, ajatustyölle, kasaamiselle, juonen koossa pitämiselle. Kiitos juu, kärsivällisyyttäkin tarvitsen, mutta vielä sitäkin enemmän sitä aikaa. Olen kai tietyssä suhteessa ollut liiankin kärsivällinen. Niin ei mikään etene.

      Kiitos paljon, yritän saada otteen...jostakin liepeestä. Sinulle myös, hyvää ja valoisaa viikkoa!

      Poista
  2. Oi aika...saisko sitä lisää kaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa, tai jaettaisiinko jossakin sellaisia apurahoja, missä olisi aikaa tarjolla? No, kaipa sitä aikaa olisi, jos ei tarvitisisi palkkatöitä tehdä. Mutta sitten taas tarvitsisi sen apurahan. Voi voi.

      Poista
  3. Mitä tapahtuu, jos hyväksyy olemassa olevan tilanteen ja sen, ettei sille ehkä voi mitään juuri nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Pakkohan se on hyväksyä, tai niinhän olen jo pitkään tehnyt. Välillä se vaan kiukuttaa, etenkin silloin, kun ei saa otetta, ei jaksa tehdä niinä pieninä hetkinä, jolloin olisi mahdollista. Sitten on vain taas etsittävä keinot ja voimat siihen, että ryhtyy puskemaan läpi välittämättä kaikesta ympärillä. Aaltoliikettä tämä on, ja loppusuoraa, alan vain olla niin lopen kyllästynyt tähän.Toivottavasti olen viimeisessä suossa, sillä suon jälkeen tulee aina tasamaa ja vielä mä löydän maaliinkin. Huomenna voin olla jo hyvinkin positiivisissa tunnelmissa :)

      Poista
    2. Juu, hyväksyminenkin vaatii tietynlaista voimaa. Ei se ole aina helppoa. Tyyneys on mun tavoite... Paino sanalla tavoite :).

      Poista
    3. Kyllä, hyväksyminen vaatii totista voimaa! Oi että, olisipa ihan olla tyyni. No, aina toisinaan...

      Poista
  4. Iloa, surua, onnen kuruja.
    Itkua, naurua, linnun laulua.
    Pimeää, valoa, elämän saloa.
    Tsemppirutistus stadista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki, stadin mimmi :) Sitäpä, sekalaista! Valoa kohden, väistämättä!

      Poista
  5. Umpitukkoisuuden syöveristä, kurkkukivun kraaterista, harmaan maiseman takaa vilkutan:)
    Elämä on ojentautumista valoa kohti. Ja sen hyväksymistä, että väliin tulee pilvipäivä, sitten puolipouta ja hups huomaamatta taas paistaa ja jaksaa hihkua! Ja hyppiä!

    Ajatuksiin tasaantumista, palanen aikaa ja riittävästi poweria Satu sulle sinne!!

    Minä olen hiljaa ja ihmettelen mitä tämänpäinänmittaisella ajalla jaksaisin tehdä. Ehkä koitan hymyillä pikkuisen.

    Toivottavasti tämä flunssapöpö lentelee täältä matkoihinsa pian eikä kurvaa sinnepäin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) poweria tarvitaan! Sulla taas tautia siellä, voi kurjuutta, parane pian!!

      Niinpä, vaihtelevaahan tämä elo on, se on selvä. Viime viikko meni niin keveissä tuulissa, nyt on väsyä ja tympäännystä päivät täynnä. No, ootellen ohi menee :) ja sitten taas jaksaa.

      Poista
  6. Voi, miten tuntuikin niin omilta nuo tuntosi tälle aamua. Pää kuin karusellissa kaikenmaailman pähkäilyistä ja huonosti nukutusta yöstä... Aikapula ahdistaa täälläkin, niin monenlaista kevään kartalla...

    Lohduksi heitän, jotta kenties poukkoilusta sittenkin ajallaan kumpuaa myös se draivi ja tarvitsemasi suunta, vaikka vimmankin myötä! Jaksamista siskonen suloinen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karuselli on kyllä tosi hyvä vertaus, kiitos, juurikin sitä, ja tuo, että monenlaista on keväässä, voi että. Kaikkea kivaakin, mutta sitten jää ne huilipäivät ja aika sille, että työstäisi opintoja, ihan liian vähiin. Kiitos paljon, mä uskon siihen, että mielenrauha ja tekeminen pienissäkin hetkissä löytyy taas, tavalla tai toisella, ihan varmasti.

      Poista
  7. Olen jotenkin tottunut tekemään, vaikka olisikin vain hetki aikaa - varsinkin silloin, jos tietää että tekemistä on paljon. Ja myös hyppäämään asiasta toiseen aika sujuvasti.

    Hyväksymistä tarvitaan. Yleensä kaikki tulee kuitenkin tehtyä ajallaan, kun antaa oikean hetken tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin, niin tämä elämä ja nää opinnotkin ovat menneet, tekemisen aika on kortilla, hetkittäistä, yöunista pois. Välillä vaan iskee tosi kova ärsytys siihen, kaipaisi niin sellaista pitempikestoista ajattelurauhaa, varsinkin nyt, kun loppusuoran hommissa on itselle tosi tärkeistä asioista kyse.

      Niinhän se on, kyllä sen tietää. Silti sekin ottaa pahasti aivoon juuri silloin kun ei suju, tai sitä aikaa ei ole. Mutta...mä tiedän, että oikea hetki on vielä tulossa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos :) se ei ole kovinkaan riemastuttava tunne.

      Poista
  9. Samat fiilikset täällä! Ehkä on niin, että tämä poukkoilu on alkulämmittelyä, jonakin kertana omaksikin yllätyksekseen poukkoaakin tosi korkealle ja takaisin tullessa onkin kohtalaisen valmista, toiveajattelen ja mietin, miten terapeuttista olisi paukauttaa superpallo oikein raivolla asfalttiin ja katsoa sen ampaisua kohti termosfääriä... (Harmi, kun Tiimaritkin lopettivat. Sieltä olisi varmaan saanut sellaisen pallon. Nyt voi syyttää tiimarittomuutta tästä tahmeudesta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin siellä, ajatuksia luoksesi!! Voi että, joo, mulle kelpaisi yllätys mainiosti! :D Ja totisesti tajuan tuon sun superpalloajatuksen, mulla oli ajatuksissa jotakin paljon rajumpaa paukauttelua, tekisi niin hyvää. Hitsin tiimari, minkä teit!

      Kyllä me vielä tästä löydetään selkeille reiteille.

      Poista