sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tunnelma on jo ihan valmis









Maisema akvarellia.

Tämä vetinen keli ei haittaa, lumi sulaa, mutta se ikävästi romuttaa tämänpäiväisen valokuvausaikeeni erään omakuvausprojektin suhteen. Tiedättekö, kun saa päähänsä jonkun tietyn kuvauspaikan, tarkan idean, tunnelma on jo ihan valmis, kuvan sävyt selvät ja näkee päässään ihan kirkkaana valmiin kuvankin...sitten tulee jatkuva vesisade ja niin litimärkä maa, että ei voi kuin jättää koko idea seuraaviin teemoihin käytettäväksi, toivottavasti sopivaksi. No, tämähän on vain avoin tie uuden idean synnyttämiselle, sisätiloissa.

Eilen sateissa oli pieni väli, ehdin hetkeksi meren ääreen. Siellä sain yhden idean työstettyä kuntoon ja oheistuotteena tuli aika monta omakivakuvaa, hiukan ennen maiseman leviämistä lopullisesti akvarelliksi.
  














12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos vaan, vähän sellainen höperö omakivakuva :D

      Poista
  2. samaa mieltä pienen linnun kanssa

    VastaaPoista
  3. Oi meri. Ja aivan ihana omakuva, iloa täysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, kyllä! On niin tarpeen käydä välillä nuuhkimassa, hengittelemässä, olemassa hetki muissa tuulissa. No hauskaa mulla oli kyllä, taisivat linnut siellä hiukan hämmästellä kuvaustouhujani! Kiitos :)

      Poista
  4. Voi veden peilejä ja noita puiden latvoja, sinun hiuslatvustosikin ihan hulmuaa, kevättä ilmassa! (Minua harmaus on nyt jurppinut, tänään satoi tiskirättejä kasvoille, taisin olla sen tarpeessa, loppupäivän olin jo ihan eri tunnelmissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaus on jotenkin ollut niin sumuna nyt ympärillä, turhankin kanssa. Kuitenkin tänään pilkahti aurinkokin hetkellisesti, ihme! Ennen sitä tuli tietty räntää. Tiskirätit ovat välillä tarpeen! Herättelevät.

      Poista
  5. Voi sinua! Täällä ollaan odotettavissa tunnelmissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maikko :) no kyllä, on niin hieno ja kiehtova reissu tämä! Vähän nyt meni suunnitelmat uusiksi ja aikapula päällä, kun alkuviikko menee töissä täysillä (valoisaan aikaan), mutta enköhän mä jotakin keksi. Ajatukset aikalailla kuvissa juuri nyt :)

      Poista
  6. Täälläkin on järven päällä huimat, teräksenharmaat akvarellit. Tuulella liikkuvat.

    Huikea omakuva.

    VastaaPoista