sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Mustavalkoinen pariskunta




















































Täällä on alkanut tapahtua.
Pöly pöllyää, tavaraa lähtee roskikseen ja kierrätykseen,
nyt on tehtävä kotiin tilaa ja saatava turhaa pois.
On myös sovittu, että yhtäkään uutta tavaraa ei hankita,
ennenkuin täällä näkyy selkeä ja avara muutos (voivoi, huhhuh).
Työmaa on valtaisa, joten homma etenee pikkuhiljaa.


Pääsiäisen aikaan meille muutti eräältä ullakolta tuoleja.
No, tässäkin on edistytty (eikä mennyt vuottakaan, huom!).
Nyt olen saanut nämä kaksi käyttökuntoon.
Sehän ei vaatinut muuta kuin uudet istuintyynykankaat
ja homma oli nopeasti tehty, sitten kun siihen viimein ryhtyi.
Mustavalkoinen pariskunta sai väriä elämään
kirpparilta löytyneestä Mirja Tissarin Leijonankita-kankaasta.
Niitä muita tuoleja on 6 kappaletta 
ja ne tarvitsevat kankaitten lisäksi maalia pintaan.
Niin iso projekti tulee viemään tovin jos toisenkin.


Nyt hyppään takaisin pölypilveen, hei vaan!


 
 
 
 

14 kommenttia:

  1. Tuollainen urakka olisi täälläkin tarpeen....miten sitä romua ja rompetta aina tulekaan kerättyä. Edellisen kerran, kun muutettiin, muutettiin pienempään kotiin ja tavaraa lähti vaikka miten....no nyt sitten asutaan taas isommissa tiloissa ja kaikki paikat on täynnä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan kummallista touhua :D Ja meillä lasten leluja ym. selaista, mitä ei enää edes tarvita, huoh...ja kaikkea muuta yllättävää tulee koko ajan vastaan...

      Poista
  2. Mahtavaa, mikä energia siellä liikkeellä! Samoihin puuhiin pitäisi ryhtyä täälläkin, mutta vielä ei malta millään lomavapauden keskeltä! Tosin toimeksi on pian pantava, sillä eilisiltana meille kotiutui eräs sukuaarre, sivustavedettävä sohvakaunotar, mikä lepää enshätiin keskellä olkkaria ja tarkoittaa, että jotakin on huushollista ehdottomasti myös häädettävä...

    Ihanainen pariskunta! Tsemppiä muutokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei älä vaan lomalla aloita! Täällä vähän hiljaista ollut pari päivää, mutta kyllä se taas käynnistyypi, se moottori :) Kiitos!

      Poista
  3. Onpa siellä tohinaa, mutta eikö olekin ihanan vapauttavaa päästä tavarasta eroon! :) Ja miten aurinkoiset tuolit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Jokainen täysi roskapussi on iso ilo! :D Tuolit ovat mieluisat!

      Poista
  4. Sain pari kaappia siivotuksi. Siihen meni kaksi päivää! Mutta kannatti, helpotti.

    Kivat tuolit. Kangas pukee niitä täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjestys tuo ryhtiä elämään. Siihen on vielä matkaa täällä, mutta kyllä sekin päivä vielä nähdään. Kiitos!

      Poista
  5. Meillä oli viime viikolla vähän samalainen projekti täällä ja sitä ennen pääsiäisenä. Miten tuntui, että asunto räjähti muutamassa kuukaudessa. Luulen, että esineet poikivat jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, asunto räjähtää helposti jo viikossa, ainakin täällä! Noh, jos tätä kamaa saadaan vähemmäksi, ehkä sitten rähähtämisvaarakin on harvemmin. Poikivat, takuulla, ja vaatteet myös.

      Poista
  6. Pöllyttely tekee sielulle hyvää! :-)

    VastaaPoista