sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Pysähdyin rantaan






eräänä aamuna.
Aamuna, mikä oli poikkeuksellinen hitailuaamu.
Eihän sellaisia arkena koskaan ole,
mutta ihan yllättäin, vastoin kaikkia suunnitelmia,
sellainen tulikin kohdalleni.

Menihän siinä hetki, että ymmärsin.
Ymmärsin, ettei tarvitse kiiruhtaa,
ehdinkin hitaasti, katsellen, kaikessa rauhassa.
Että voin kerrankin pysähdellä matkalla.
 Kyllä se tekikin hyvää.

Pysähdyin siis rantaan.
mihin talvella pysähdyin keskelle pakkauslumoa,
minne myöhemmin tein ajatuskarkailuja.
Nyt siellä oli harmaus.
Pysähtynyt hiljaisuus.
Vesi liikkui hiljaa, vakaasti,
kuin jäitä kutsuen.
Veneet odottivat, jäiltä turvassa,
muistoissa vesilaineet ja kesätuulet,
ajatuksissa jo lumipeitto.










3 kommenttia:

  1. Voi mitä löysinkään täältä♥Kiitos Satu,
    ja hyviä uusia polkuja sinulle!

    VastaaPoista
  2. Nyt on sellainen vuodenaika, että pysähtymisen hetkiä tarvitaankin. Olet saanut tämän ajan tunnelman kuviisi ihan valtavan hyvin.

    Lempeää alkuviikkoa, Satu.

    VastaaPoista
  3. Maria! Ihana Maria, että tulit, pääsit tulemaan, kaiken jälkeen. Kiitos, nämä polut ja kujat ovat nyt kotoisia.

    Katja! Kiitos, kiva kuulla :) Ja sinulle myös, lempeyttä, sitäkin tarvitaan todella!

    VastaaPoista